Hyppää sisältöön

Charmantic Kasvattajapäivien 2024 Champion – Paula Suonkanta Vuoden kasvattaja 

Vuoden 2024 Kasvattajapäivien menestyskolmikko: Champion FWB-tamma Charmantic, paras esittäjä Liia Laukkanen ja Vuoden kasvattaja Paula Suonkanta. Kuva Leena Kahisaari

Ratsuhevosten Kasvattajapäivillä 2024 nähtiin poisjääntien jälkeen yhteensä 37 nuorta hevosta. Koko näyttelyn parhaaksi valittiin FWB-tamma Charmantic, jonka kasvattaja Paula Suonkanta palkittiin Vuoden kasvattajana.  

Nuoret ratsuhevoset arvosteltiin este/kenttähevosina tai askellajihevosina. Ikäluokka- sekä lajivoittajien lisäksi valittiin koko näyttelyn Supreme Champion, Champion sekä Vuoden kasvattaja. Kasvattajapäivien parhaista parhain oli lopulta Paula Suonkantan omistama ja kasvattama FWB-tamma Charmantic (Crunchtastic 222 – Sarma, Ornamentas).  

 ”Olen kasvattanut Charmanticin lisäksi samasta emästä olevan 8-vuotiaan Camstarin” kertoi voiton jälkeen iloisesti yllättynyt Vuoden kasvattajana palkittu Paula Suonkanta.  

”Emätamman ollessa jo edesmennyt siitä ei ole enää varsoja tiedossa, mutta Charmanticista toivottavasti kasvaa kilpahevonen este- tai kenttäkisoihin” Suontausta jatkoi 3-vuotiaan voittajahevosen tulevaisuuden haaveista.

Marianne Mäkelän 1-vuotias askellalajihevonen Frésia oli Kasvattajapäivien 2024 Reserve Champion. FWB-tamma taustajoukkoineen ansaitsi lisäksi Nutrolin® Näyttelyliiga -lisäpalkinnon ikäisekseenkin hienosta kunnostaan. Kuva Leena Kahisaari

Kasvattajapäivät palasi näyttelykalenteriin viiden vuoden tauon jälkeen

“Tapahtuman palaaminen näyttelykalenteriin koronavuodesta 2020 alkaneen tauon jälkeen keräsi kiitosta osallistujien keskuudesta”, Tea Niemi Suomen Hippoksesta kertoo tyytyväisenä.  

“Uskon vahvasti, että Kasvattajapäivät tulee löytymään myös ensi vuoden näyttelykalenterista” Niemi päättää. 

Kasvattajapäivien parhaana esittäjänä palkittiin hyvästä hevosen käsittelystä kunniakirjan saanut Liia Laukkanen. Reserve Champion tittelin ja Nutrolin® erityismaininnan ansaitsi hienossa kunnossa esitetty tamma Frésia (Vitalis – Franzeska Carrus, Fidertanz). Kolmas finaalikehässä nähty hevonen oli Remenes Oy:n omistama ja kasvattama 2-vuotias askellajiori Agorian Majestic Kaspian (Suarez – La Luna, Rubinero).

 

KASVATTAJAPÄIVILLÄ 2024 PALKITUT HEVONEN KASVATTAJA
Paras 1-vuotias este/kenttähevonen: Luxia Borealis Mintti Hassinen
Paras 1-vuotias askellajihevonen Frésia Marianne Mäkelä
Paras 1-vuotias Frésia Marianne Mäkelä
Paras 2-vuotias este/kenttähevonen Break Point Iina Purontakanen
Paras 2-vuotias askellajihevonen Agorian Majestic Kaspian Remenes Oy
Paras 2-vuotias Agorian Majestic Kaspian Remenes Oy
Paras 3-vuotias este/kenttähevonen Charmantic Paula Suonkanta
Paras 3-vuotias askellajihevonen Fiona Enya Tanja Matarma
Paras 3-vuotias Charmantic Paula Suonkanta
Paras este-/kenttähevonen Charmantic
Paras askellajihevonen Frésia
Reserve Champion Frésia
Champion Charmantic
Vuoden kasvattaja Paula Suonkanta

 

Osallistujat sekä Kasvattajapäivien tulosseuranta 

Kolmen parhaan hevosen kuvia löytyy Suomen Hippoksen kuvapankista. 

Kasvattajapäivät 2024 järjestettiin Ypäjän Hevosopistolla 18. toukokuuta. Kasvattajapäivillä jokaisen hevosen tunnistetiedot tarkastetaan, se mitataan ja sen rakenne sekä käynti- ja raviliikkeet arvostellaan lineaarista profilointia käyttäen. Tuomareina toimivat Annu Stenqvist (pj.) ja Liisa Kaitala.  

 

Myös Kasvattajapäiville osallistuvat varsat ovat mukana vuoden 2024 Nutrolin® Näyttelyliigassa!