Hevosjalostuksen mielenkiinto ja haaste perustuu siihen, että tavoittelemme jotain, mutta lopulta emme kuitenkaan tiedä mitä saamme. Jalostuksella pyrimme kuitenkin vaikuttamaan todennäköisyyksiin, ja joskus unelmatkin toteutuvat.
Värien ja merkkien tunnistaminen ja kirjaaminen on mikrosirun lisäksi olennainen osa hevosen identiteetin varmistamista. Identiteetti tulisi varmistaa vasta ns. varsakarvan vaihduttua, vaikka silloinkaan väritys harvoin vielä on lopullinen, sillä esimerkiksi kimoväri vaalenee vasta iän myötä. On myös hyvä huomioida, että hevosen väri voi näyttäytyä hyvinkin eri sävyisenä eri vuodenaikoina. Värin tunnistaminen voi siis joskus olla haasteellista. Tällöin tulee luottaa omaan silmään ja tunnistaa värigenetiikan lainalaisuudet eli se, mikä on geneettisesti mahdollista ja mikä ei. Hippoksen Heppa-järjestelmään hevosten tietoihin merkitään sekä fenotyyppinen väri, että mahdollinen geenitestituloksen perusteella selvitetty geneettinen väri.
Tämän artikkelin tarkoitus ei ole käydä kaikkia olemassa olevia värivaihtoehtoja ja ilmentymisiä perinnöllisine taustoineen läpi, vaan keskittyä suomenhevosten kannalta olennaisimpiin. Tässä yhteydessä ei myöskään ole tarkoitus läpikäydä värijalostuksen historiaa, vaikka nykypäivän värivariaatiot pohjautuvatkin historian valintoihin.
Värigenetiikkaa, geenitestejä ja värien aiheuttamia terveysongelmia
Eri ominaisuudet periytyvät eri tavoilla. On yksinkertaisesti periytyviä ominaisuuksia, joiden periytyminen on geenien säätelemää ja monimutkaisemman taustan omaavia ominaisuuksia, joissa vaikutuksensa on myös ympäristöllä (esimerkiksi suoritusominaisuudet). Oman mausteensa pakettiin lisäävät myös geenien yhteisvaikutukset, sillä lopulta vain harvat ominaisuudet periytyvät kovinkaan yksiselitteisesti.
Hevosten rungon ja jouhien värit sekä merkit perustuvat genetiikkaan – geenit siis määrittävät hevosen värin. Aina ulkomuoto ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä yksilön geneettinen tausta voi olla ulkoasua moninaisempi. Yleisimmät värit ja niiden periytyminen on jo hyvin tunnettua, mutta esimerkiksi eri sävyjä ja kirjavuuksia, sekä niiden ilmentymisen tarkkoja perusteita ei vielä tunneta. Esimerkiksi monet sekakarvaväritykset voivat silmään näyttää hyvinkin samoilta, mutta geneettinen tausta on silti eriävä.
Värien ja merkkien periytyvyyttä on tutkittu paljon, ja kansainvälisiä tutkimustuloksia aiheesta on kaikkien kiinnostuneiden saatavilla. Tutkimukset värigenetiikan osalta myös jatkuvat ja uusia löytöjä on odotettavissa. Esimerkiksi suomenhevosen genomitutkimus on parhaillaan menossa, ja sen myötä tietoisuus kotimaisen rodun geneettisestä pohjasta tulee lisääntymään.
Teoriassa värijalostaminen on helppoa ja helpottuu entisestään tiedon ja testauksen lisääntyessä, mutta mitä väririkkaampia yhdistelmiä tehdään, sitä vaikeampaa geenien toimintaa on ennustaa. Kun vielä huomioidaan se, että värigeenien alleelit voivat olla dominoivia, resessiivisiä, epätäydellisesti dominoivia tai niillä voi olla kodominanssia – epistasiasta tai crossing overista puhumattakaan, on periytymistä joskus mahdotonta ennustaa. Genotyypin määrittäminen geenitestillä voi olla tarpeellista.
Genotyypin määrittäminen geenitestillä on tärkeää myös tiettyihin väreihin liitettyjen terveysongelmien ennaltaehkäisyssä. Maailmalla tavataan tiettyjä geenejä, jotka homotsygootteina (samaperintäisinä) esiintyessään aiheuttavat vakavia terveysongelmia. Tästä esimerkkinä Frame overo -geeni, joka heterotsygoottina aiheuttaa isohkoja valkoisia merkkejä ja homotsygoottina puolestaan on letaali, eli ”Lethal White” -varsat kuolevat sisäelinten epämuodostumiin hyvin nopeasti syntymänsä jälkeen. Splashed white kuvioihin on epäilty liittyvän kuuroutta, ja kimoilla hevosilla ihosyöpä melanooma on hyvin yleinen. Myös muita värigenetiikkaan liittyviä terveysongelmia tunnetaan.
Hevosen kolme perusväriä
Hevosen perusvärit ovat musta, ruunikko ja rautias. Tämä tarkoittaa, että jokainen hevonen on geneettisesti aina jokin näistä kolmesta. Perusvärejä säätelee kaksi geeniä (extension ja agouti) ja niiden yhteisvaikutus.
Perusvärit voivat esiintyä useassa eri sävyssä. Esimerkiksi suomenhevosilla hyvin yleinen rautias väri esiintyy hyvinkin vaaleasta punaisen kautta todella tummaan. Rautias pitää siis sisällään valtavan kirjon eri sävyjä, ja hevoset voivat olla keskenään hyvinkin erinäköisiä. Erityisesti suomenhevoskasvattajien osalta selkeä muistisääntö on se, että rautiaista vanhemmista tulee aina rautias jälkeläinen, sillä tällöin varsa perii molemmilta vanhemmiltaan extension geenin e-alleelin, joka tuottaa vain punaista pigmenttiä.
Ruunikolla puolestaan on extension-geenin mustan pigmentin mahdollistava E-alleeli ja mustan pigmentin levittävä agouti-geenin A-alleeli. Ruunikosta vanhemmasta voi erityyppisissä tapauksissa syntyä siis niin ruunikoita, rautiaita kuin mustia jälkeläisiä. Mustalla hevosella on puolestaan aina kaksi agouti-geenin mustan pigmentin levittävää a-alleelia sekä yksi mustan pigmentin tuova extensio-geenin E-alleeli. Käytännössä mustan varsan syntyminen edellyttää, että ainakin toinen vanhemmista on joko ruunikko tai musta. Kaksi mustaa hevosta voi puolestaan saada mustan lisäksi rautiaan jälkeläisen riippuen genotyypeistä.
| SUOMENHEVOSTEN VÄRIJAKAUMA | 1971-2021 syntyneet | 2011-2021 syntyneet | ||
| lkm | % | lkm | % | |
| rautias | 58744 | 93,2 | 10286 | 86,8 |
| ruunikko | 2793 | 4,4 | 828 | 7,0 |
| musta | 866 | 1,4 | 352 | 3,0 |
| voikko | 228 | 0,4 | 193 | 1,6 |
| kimo | 318 | 0,5 | 134 | 1,1 |
| päistärikko | 51 | 0,1 | 44 | 0,4 |
| kirjava | 9 | 0,0 | 3 | 0,1 |
| hallakko | 7 | 0,0 | ||
| splashed white | 9 | 0,0 | 9 | 0,1 |
Syntyneiden suomenhevosten värijakauma eri aikakausina. Väreissä mukana eri sävyt. Esimerkiksi hopearuunikkoja kirjattu yhteensä 20, ne ovat mukana ruunikkovärissä. Mukana geenitestin kautta tietokantaan ilmoitetut Splashed white -kirjavat. Punarautias on suomenhevosten yleisin väri. Huomioitava, että värien merkintätavat tietokannassa ovat vaihdelleen eri aikakausina.
Muitakin kuin punarautiaita suomenhevosia?
Perinteisten värien lisäksi tunnetaan valtava määrä erilaisia harvinaisempia väri-, merkki- ja sävy-yhdistelmiä. Lopulliseen ilmiasuun vaikuttaa lisäksi runsas joukko muita erilaisia värigeenejä, jotka muokkaavat perusvärin sävyä ja ilmentymistä. Niin sanotut diluutiogeenit vaikuttavat perusväriin pääasiassa vaalentavasti. Hevosella voi olla useita erilaisia diluutiogeenejä, ja tämä voi vaikeuttaa fenotyypin tunnistamisessa. Tunnetuimmat diluutiogeenit saavat aikaan voikot, hallakot ja hopeansävyiset hevoset. Muista harvinaisemmista, mutta suomenhevosilla tavattavista väreistä mainittakoon kimo ja päistärikkö. Useiden ns. erikoisvärien periytyminen vaatii sen, että vähintään toinen vanhemmista on kyseistä väriä. Homotsygoottina genotyyppinä hevonen periyttää kyseistä väriä kaikille jälkeläisilleen, mutta heterotsygoottina laskennallisesti noin puolet jälkeläisistä on kyseistä väriä.
Voikkoväri on yleistynyt suomenhevosissa viime vuosien jalostusvalintojen kautta. Heterotsygoottina voikkogeeni haalistaa hevosten pohjaväriä niin, että yksilö voi olla voikko, ruunivoikko tai mustanvoikko. Geeni periytyy dominoivasti, eli jompikumpi vanhemmista on myös voikko. Homotsygoottivoikko on puolestaan hyvinkin vaalea sinisine silmineen. Tällaisen tuplavoikon hevosen molemmat vanhemmat ovat aina voikkoja, ja ne periyttävät tätä jälkeläisilleen.
Vastaavanlainen dominoiva geeni aiheuttaa myös kimon värin. Vain homotsygoottikimo periyttää väriä kaikille jälkeläisilleen. Kimot hevoset vaalenevat iän myötä, ja pohjavärin voi nähdä vain ennen kimoutumista. Kimon hevosen syntymäväri voi olla mikä tahansa perusväreistä. Myös päistärikköväri vaatii päistärikön vanhemman periytyäkseen. Päistäriköllä hevosella on rungolla vaihteleva määrä vaaleita sekakarvoja.
On olemassa myös ns. hopeageeni, joka ilmenee mustissa ja ruunikoissa hevosissa, mutta ei vaikuta rautiaiden hevosten väritykseen. Rautias voi kantaa hopeageeniä ja periyttää sitä jälkeläisilleen, mutta genotyyppiä ei voi päätellä ulkonäöstä. Potentiaalisten hopeageenin kantajien geenitestaaminen on siis perusteltua.
Rungon vaalenemista aiheuttavaa varsinaista hallakkogeeni D:tä ei vielä suomenhevosissa ole geenitestillä todistettavasti löydetty, mutta tutkimusten edetessä tämäkin lienee mahdollista. D-geeni on dominoiva geeni. Hallakkogeenin ns. lievempää nd1-variaatiota on geenitestauksella kuitenkin jo löydetty.
Vaihtelua värityksiin tuovat lisäksi luonnollisesti myös merkit ja jouhet, jotka voivat olla rungonvärin mukaiset tai esimerkiksi ihan valkoiset. Suomenhevosillakin tavataan erilaisia papumus- ja pangare-kuvioita, sekä liinakko- ja hamppuharjaisuutta. Näiden perinnöllinen tausta on vielä osittain selvittämättä.
Lisäksi erilaisia kirjavia hevosia löytyy maailmalta runsaasti. Yhteistä näille ovat erikokoiset valkoiset kuviot pääasiassa rungolla. Erilaisia kirjavuusgeenejä tunnetaan runsaasti, ja sama hevonen voi kantaa useampaakin kirjavuuden aiheuttavaa geeniä, mikä mahdollistaa hyvinkin erikoisen ulkonäön.
Splashed white -kirjavuus (suomenkirjava) on tunnistettu suomenhevosilla vasta melko vastikään. Splashed white -geeniä kantavilla yksilöillä on erikokoisia, yleensä alhaalta katsottuna melko kookkaita valkoisia merkkejä. Maailmalla on löydetty jo useita Splashed white -kirjavuutta aiheuttavia dominantteja geenejä, ja joihinkin näistä geenimuodoista on homotsygoottina esiintyessään epäilty liittyvän terveysongelmia. Suomenhevosilla löydetyn Spalshed white -geenimuodon ei ole havaittu aiheuttavan terveysongelmia. Kirjavuus tulee varmistaa geenitestillä.
Erikokoisia valkoisia merkkejä niin ikään aiheuttavaa sabinogeeniä ei tiettävästi ole vielä löydetty suomenhevoselta. Sabino on muilla roduilla yleinen kirjavuus.
Hippoksen varsalivessä karkkia ja kinuskia
Kesän aikana olemme saaneet seurata Hippoksen somekanavilla varsaliveä. Ainutlaatuisessa livessä seurattiin Tiina Levanderin tallin varsovien ja varsallisten suomenhevosten arkea. Nähtiinpä livessä oikea varsominenkin, kun Nevan Karamelli varsoi terveen orivarsan. Syntyneen varsan Nevan Kinuskin suvussa löytyy suomenhevosten värikirjoa laidasta laitaan; varsan emänemä on kimo, emä voikko ja isä musta, varsasta itsestään tuli rautias.
Värigenetiikan lainalaisuudet ja toisaalta haastavuus näkyvät myös tässä. Kimo ei polveudu sukupolven yli, joten kimoa varsaa ei olisi voinut tulla. Vain värigeenitesti tekemällä voidaan olla täysin varmoja vanhempien genotyypeistä ja laskea todennäköisyyksiä eri värivaihtoehdoille. Alleelit päätyivät tällä kertaa rautiaaseen. Kasvattaja voi joskus yllättyä nähdessään hyvinkin perinteisen värisistä vanhemmista syntyvän erikoisen värisen/merkkisen varsan tai päinvastoin. Kuten kasvattaja kuitenkin sen sanoi: ”Terve varsa on tärkeintä ja kaikki varsat ovat kauniita.”
Värijalostus tiivistettynä – uhka vai mahdollisuus
Värijalostus ei yksistään ole riittävä pohja kestävälle hevosjalostukselle. Kun jalostusvalinnoissa huomioidaan terveys ja rakenne, sekä suoritus- ja käyttöominaisuudet, on jalostustoiminta sekä yksilö-, että rotutasolla eettisellä pohjalla. Toivottu väri on toki mieluisa bonus! Arvokasta on ilman muuta myös harvinaistuvien sukujen ja samalla niissä kulkevien harvinaisempien värien säilyttäminen. Valitettavasti geenit eivät kuitenkaan aina toimi kuten toivomme – oli kyse sitten seuraavan ravikuninkaan tai suurten valkoisten merkkien jalostamisesta. Se mikä on varmaa, on se että väri periytyy aina, mutta mikä väri, onkin eri juttu.
Suomenkielinen kattava katsaus aiheeseen on mm. Marika Moringin opinnäytetyö vuodelta 2019
Susanna Back
jalostusinformaatikko