Suomen Hippos on julkaissut jalostusjärjestelmä Heilassa uusia ominaisuuksia jalostussuunnittelun avuksi ja tarjoaa samalla havainnollistavan työkalun rodun perinnöllisen monimuotoisuuden tukemiseen.
Heila tarjoaa listauksen jalostukseen hyväksytyistä eri rotujen jalostusoriista. Jalostusoriit-osiosta käyttäjä pystyy hakemaan oriita mm. rodun, jalostussuunnan tai voimassa olevan orilisenssin perusteella. Näytillä on myös jalostusoriiden kuvat.
Jokaisella viimeisen viiden vuoden aikana astuneella tai orilisenssin aktivoineella oriilla näkyy lisäksi oma Jalostuskäyttö-sivu, josta löytyvät oriin jalostusarvostelutiedot, eli mitat, pisteet ja lausunto. Sivulta löytyy lisäksi oriin astutustilasto, josta löytyvät viimeisen kuuden vuoden tilastot sekä yhteenveto oriin jalostuskäytöstä. Tilastossa näkyvät vuosittain astutetut tammat sekä niiden ikäkeskiarvo, syntyneet varsat, sekä tiinehtymis- ja varsomisprosentit. Lisäksi tilastossa näkyvät uusintojen lukumäärät, sekä eri astutustapojen osuudet (keinosiemennys, pakastesperma ja luonnollinen astutus).
Suomenhevosilla ja lämminverisillä ravihevosilla saatavilla ovat myös syntyneiden varsojen osuus rodun kaikista kyseisenä vuonna syntyneistä varsoista sekä astutettujen tammojen BLUP-indeksien keskiarvo.
Lämminverisiltä ja suomenhevosilta, sekä russponeilta ja shetlanninponeilta löytyvät tiedot oriin jälkeläisten ravikilpailumenestyksestä, jos jälkeläiset ovat jo kilpailuikäisiä. Näillä oriilla on myös ravikilpailutulosten perusteella oleva listaus parhaista jälkeläisistä.
Testiparituksen Edistyneessä haussa käyttäjän on lisäksi mahdollista rajata oriit voimassaolevan orilisenssin perusteella. Haku näyttää kuluvana ja edellisenä vuonna jalostukseenkäyttöoikeuden lunastaneet oriit.
Sukukatokerroin lisäämään sukutaulun monipuolisuutta
Uutena ominaisuutena Heila tarjoaa tammaomistajille välineen kiinnittää huomioita rodun sukulaistumiseen ja sukujen monimuotoisuuteen tuomalla esille sukukatokertoimen. Sukukatokerroin kertoo yksilön perimän monimuotoisuudesta hieman eri näkökulmasta kuin sukusiitosprosentti. Sukukatokertoimen avulla käyttäjän on mahdollista hahmottaa selkeämmin yksilön perimän vaihtelua.
Sukukatokerroin on todellisten ja mahdollisten esivanhempien suhde. Esimerkiksi viidessä sukupolvessa on 62 mahdollista erilaista esivanhempaa ja sukukatokerroin näyttää kuinka moni näistä yksilöistä on eriä, eli kuinka paljon samoja esivanhempia esiintyy. Heila näyttää tuloksen juurikin lähimmän viiden sukupolven perusteella. Tulos näkyy jokaisen hevosen perustiedoissa sekä testiparituksen tuloksen yhteydessä. Jotta yksilön perimän monimuotoisuus säilyy, tulisi sukukatokertoimen olla mahdollisimman korkea. Suurin mahdollinen luku on 100, joka tarkoittaa, että kaikki mahdollinen vaihtelu on tallella.
Jalostussuunnittelussa on tärkeä huomioida, että yksilöllä voi olla pieni sukusiitosaste, vaikka sen perimän monimuotoisuus olisikin huomattavasti vähentynyt, eli sen sukukatokerroin olisi matala ja lähimmässä viidessä sukupolvessa esiintyy merkittävä määrä samoja esivanhempia. Tällaisia ovat tapaukset, joissa kaksi sukusiitettyjä, mutta keskenään eri sukuista yksilöä paritetaan keskenään. Sukukatokerroin siis näyttää, jos esimerkiksi toinen vanhemmista olisi huomattavan sukusiitetty.
On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että sukukatokerroin kertoo pelkästään yksilön perimän laajuudesta – ei koko rodun tilanteesta. Rodun geneettisen monimuotoisuuden väheneminen, samojen geenien yleistyminen, aiheuttaa haasteita koko rodun terveelle tulevaisuudelle. Lisäksi on huomioitava, että kaiken perinnöllisen edistymisen taustalla on riittävä geneettinen vaihtelu. Terveen ja suorituskykyisen rodun edellytyksenä ovat osaltaan yksilöt, joiden perimän vaihteluun on kiinnitetty huomiota.
Heilan kehitys jatkuu edelleen aktiivisesti. Palautetta antamalla voit vaikuttaa jatkokehitykseen.
Susanna Back
Jalostusinformaatikko
Suomen Hippos ry
susanna.back@hippos.fi
Puh. 040 505 8013