Hyppää sisältöön

Hevosten genetiikan kysely 2024 – Edinburghin yliopisto

Myös suomalaisilta toivotaan vastauksia kansainväliseen kartoitukseen hevosihmisten genetiikan osaamisesta ja kiinnostuksesta. Kuvituskuva Pirje Fager-Pintilä

Edinburghin yliopisto on avannut englanninkielisen kyselyn hevosten genetiikkaan liittyen. Kyselyyn toivotaan vastauksia täysi-ikäisiltä hevosalan toimijoilta Euroopasta ja Iso-Britanniasta. Osallistujiksi sopivat esimerkiksi hevosten omistajat, kasvattajat, valmentajat, eläinlääkärit ja muut alalla työskentelevät.

Kysely kartoittaa hevosten genetiikkaa koskevan tiedon nykytilaa Iso-Britannian ja Euroopan hevosalalla ja toimii jatkotutkimuksena Yhdysvalloissa tehdylle vastaavalle tutkimukselle. Sen tavoitteena on kehittää koulutusmateriaalia, joka vastaa hevosalan käytännön tarpeisiin, sekä laajentaa alan tutkimusmateriaalia tulevia tutkimusohjelmia varten.

Oletko kiinnostunut hevosten värigenetiikasta, suorituskykyyn liittyvistä perinnöllisistä tekijöistä tai perinnöllisistä sairauksista? Vastaamalla kyselyyn olet mukana tuottamassa arvokasta tietoa, joka voi ohjata tulevaa genetiikkatutkimusta.

Kysely on täysin anonyymi, ja sen täyttäminen vie noin 7 minuuttia. Mikäli kyselyn vastausvaihtoehdoista ei löydy sopivaa, kannattaa valita ”other”.

OSALLISTU KYSELYYN: 2024 HORSE GENETICS SURVEY – UK AND EUROPE