Hyppää sisältöön

Huippuammattilaisten haastattelut värittivät Jalostuspäivien avauspäivää

Markku Nieminen pohti luennon jälkeen Minna Mäenpään kanssa, mistä löytää porkkanoita kasvattajille jatkaa tärkeää työtä ja mistä löydetään tulevaisuuden ammattilaisia hevosalalle. Ajat ovat haastavia, mutta synkkyyteen ei pidä vajota, kuten kuvasta näkyy. Kuva Pirje Fager-Pintilä

Vuoden 2022 Jalostuspäivät avattiin torstaina kolmen oman alansa rautaisen huippuammattilaisen johdolla. Markku Niemisen ja Riina Rekilän haastatteluissa kuultiin ajatuksia varsan kilpauraan ja terveyteen liittyen. Eläinlääketieteen tohtori Maria Kareskoski kertoi puolestaan lisääntymisen biotekniikoista ja oriiden hedelmällisyydestä.

Jalostuspäivät 2022 avattiin Markku Niemisen haastattelulla. Nieminen kertoi kokemuksiaan varsan valinnasta kilpahevoseksi saakka. Nieminen painotti rutiinien tärkeyttä: kun hevosella on rutiineja, sen on hyvä olla. Huoli kilpailumahdollisuuksista, kustannusten noususta sekä kasvattajien määrästä tulevaisuudessa nousi maailmantilanteenkin huomioiden luonnollisesti esille. Positiivisena signaalina Nieminen näkee kasvavan kimppakasvattamisen määrän.

”Varsa on iso kustannus, joten kulujen jakaminen isommalla porukalla on fiksua. Ainut varjopuoli kasvattajakimpoissa on, että ne ovat usein leasing-varsoja, jolloin kasvattajan oikeudet jäävät tamman omistajalle. Mutta vaikka varsan kasvattaisi ja omistaisi kimpassa, niin aina se on kuitenkin jokaisen kimpassa olevan oma varsa ja tuo iloa sekä elämyksiä sitä kautta,” Nieminen muistuttaa.

Maria Kareskoski neuvoi yleisöä oriin hedelmällisyyden parantamisessa. Kuva: Pirje Fager-Pintilä

Eläinlääketieteen tohtori Maria Kareskoski luennoi Jalostuspäivillä lisääntymisen biotekniikoista. Tammojen alkionsiirtoja tapahtuu Suomessa vielä vähän ja luvallisia toimijoita on vain muutamia. Kansainvälisten sääntöjen mukaan lämminverisellä tammalla voi tehdä vain yhden alkiosiirtovarsan vuodessa, jotta sille saa ravikilpailuoikeuden. Suomenhevosilla vastaavaa rajoitetta ei ole. Facebookin ryhmä Tamman alkionsiirto: Alkiovastaanottajatammojen välitys kokoaa yhteen hevosen alkioluovuttajien ja mahdollisten alkion vastaanottajatammojen omistajat. Kareskosken toinen luento painottui puolestaan oriiden hedelmällisyyteen. Siittiöiden laadussa on paljon vaihtelua, mutta hedelmällisyyteen voi vaikuttaa mm. talliolosuhteiden, ruokinnan, liikunnan ja oriin terveyden avulla.

Riina Rekilä avasi kuulijoille Tetric Wanian 2-vuotiskauden treeniohjelman. Kuva: Pirje Fager-Pintilä

Riina Rekilä kävi esityksessään läpi yksityiskohtaisesti kasvattamansa huippuori Tetrick Wanian koko 2-vuotiskauden ohjelman. Rekilä avasi konkreettisesti, miten hän opettaa varsan, mitä varusteita suosii, miten paljon ajaa ja millaisella säällä ja pohjalla. Rekilä painotti, että kaikessa harjoittelussa hevosella pitää olla hyvä olla. Jokainen hevonen on yksilö, jonka tarpeet tulee huomioida sen mukaan.

”Ennen valmennuksen aloittamista kasvattajan tulee huolehtia, että varsa on hyvässä kunnossa, se on hyvin ruokittu, rokotettu, madotettu ja lihaksikas”, olivat tiivistettynä Rekilän terveiset kasvattajille.

Päivä päättyi Riina Rekilän haastatteluun hänen elämästään Lauri Hyvösen vetämänä. Rekilän haastattelu kiinnosti silmin nähden Jalostuspäivien yleisöä ja tarinaa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa.

Jalostuspäivät jatkuvat Pilvenmäen raviradalla huomenna perjantaina klo 9.00 alkaen. Stream-katseluoikeuden voi ostaa kokoa tapahtuman ajan. Lippu mahdollistaa katselun kahdella laitteella ja sisältää katseluoikeuden tapahtuman tallenteeseen.

www.hippos.fi/jalostuspaivat