Hyppää sisältöön

Mika Harjuojan visio osui kohdilleen – lauantaina toisen polven omakasvatti starttaa Derby-finaaliin: ”Kasvattajana on tehnyt jotain oikein”

It's Raining Menin omistaa Sademies Talli. Karsintavoittoa paikan päällä juhlivat Sami Grönberg, Mika Harjuoja ja Petri Lehtinen Kuva: Miika Lähdeniemi

It’s Raining Men oli lämminveristen Derby-karsintojen suurin yllättäjä. Huippulahjakkuus lähes tuplasi karsintavoittonsa myötä voittosummansa, mutta kalajokiselle osaomistaja-kasvattaja Mika Harjuojalle finaalipaikkaan kiteytyy paljon muuta.

Nelivuotiaiden lämminveriravureiden vuoden pääkilpailu Suuri Suomalainen Derby juostaan lauantaina 4. syyskuuta Vermon raviradalla. Yksi hevonen voi voittaa lähdön vain kerran, ja sitä pidetäänkin yhtenä kotimaisen raviurheilun arvostetuimpana kilpailuna.

Derbyn karsinnat ajettiin keskiviikkona 25. elokuuta Vermossa, ja jokaisesta kuudesta karsinnasta kaksi parasta selvitti tiensä loppukilpailuun. Karsintojen suurimmasta yllätyksestä ja yhdestä karsintavoitosta vastasi It’s Raining Men.

Kalajokinen Mika Harjuoja on ruunan kasvattaja sekä osaomistaja. Paikan päällä nähty karsintavoitto lämmitti pitkän linjan hevosmiehen mieltä syystäkin.

”Tunnelma tuommoisen onnistumisen jälkeen on äärimmäisen tyytyväinen. Hevonen tuli sairastauolta starttiin ja karsintavoittajana lähdetään finaaliin. Lähtörata-arvontakin meni nappiin. Etukäteen on kuitenkin sen verran realisti, että ei olla suurimpia voittajaehdokkaita, mutta kaikkea voi käydä kilpailun aikana. Korotettu rahasija on täysin mahdollinen”, Harjuoja kertoi pari päivää ennen h-hetkeä.

”Kun kyseessä on oma kasvatti sekä osaomistus, tulee tunne, että kasvattajana on tehnyt jotain oikein.”

Harjuojan kädenjälki ruunan kasvatustyössä onkin poikkeuksellisen vahva. Harjuoja on kasvattanut ja osaomistaa myös It’s Raining Menin isän Le Cannibalen. Harjuojan kasvateista Derby-finaalissa on esiintynyt aikaisemmin myös Exploding Alice, mutta tämän vuoden finaalissa on mukana ekstrajännitystä.

It’s Raining Menin emä Kerry Tilly hankittiin Kalajoelle juuri Le Cannibalen siitosuraa silmällä pitäen.

”Olin katsonut, että kun Le Cannibale joskus siirtyy siitosuralle, niin se olisi sopiva ori juuri tuolle tammalle. Ennen It’s Raining Meniä syntyi muutama jälkeläinen ennen kuin Le Cannibale siirtyi siitosuralle ja yksi näistä oli Derby-finalisti Exploding Alice”, Harjuoja taustoittaa.

Le Cannibale sijoittui aikoinaan oman ikäluokkansa Derby-finaalissa toiseksi. It’s Raining Menissä on havaittavissa tiettyjä yhtymäkohtia isäänsä.

”Molemmat hevoset ovat suuria ja tämä on muutaman sentin isompi kuin isänsä. Liike on myös samantyylistä ja vauhtikestävyyttä vaikuttaisi olevan samalla tavalla. Isoksi hevoseksi vauhtiakin riittää, kuten isässään.”

It’s Raining Men. Kuva: Pekka Salonen

Kasvattien kuudes Derby-finaali

Harjuoja on pitänyt kasvattien määrän kohtuullisena, mutta se ei ole ollut menestyksen tiellä. 18 kasvatista 14 on derby-ikäisiä tai vanhempia. Lämminveristen lisäksi menestystä on tullut myös suomenhevospuolella. Kasvatustoimintaa hän pyörittää yrityksensä Me Palvelut Oy:n kautta.

Kasvateista Derby-finaaliin on tiensä selvittänyt peräti kuusi hevosta. Kolmen lämminverifinalistin lisäksi kolme suomenhevoskasvattia on nähty Derby-finaalissa. Kokemusta ikäluokkakilpailuista on runsaasti, mutta lauantain startti on monella tapaa erilainen.

”Le Cannibalen kohdalla oltiin yksiä suosikeista ja nyt lähdetään aika pienellä rutiinilla finaaliin. Hevosen kapasiteetti on tiedossa, mutta katsotaan mihin se riittää. Kyseessä on myös kasvatti toisessa sukupolvessa ja aina se tuntuu hienolta, että on löytänyt oikeita palasia hevosiin.”

”Normaaliin ihmisen rajoissa tähän on panostettu”, Harjuoja kertoo.

Finaalipaikan arvostusta lisää myös se, että hevosen osallistuminen karsintalähtöön ei ollut itsestäänselvyys. Kurkunpään tulehdus esti suunnitelman mukaisen valmistautumisen eikä kolmivuotiskausikaan sujunut aivan ongelmitta.

Harjuoja korostaakin, että hyvät kasvatit tarvitsevat taakse myös oikeat ihmiset. Kasvattajan sekä omistajan roolin lisäksi Harjuoja on ehtinyt takavuosina harjoittaa myös pienimuotoista valmennus- ja ohjastustoimintaa.

”It’s Raining Men voitti Kymenlaakso-ajon karsinnan kolmivuotiaana mutta finaalin juoksu meni pieleen, kun se kävi kuumana. Osittain sen ja pienen sairastelun takia se jäi talvitauolle. Täytyy antaa hoitajalle ja valmentajalle kiitosta, että pitkäjänteinen työ näkyy nyt ruunan rauhoittuneessa olemuksessa”, Harjuoja kiittelee.

”Valmennushommat avarsi maailmaa omalla kohdalla.”

It’s Raining Menin valmennuksesta vastaa kouvolalainen Olli Henttonen.

Raviurheilua aktiivisesti seuraavalle kasvattajalle ikäluokkasyksy on mielenkiintoista aikaa. Harjuojan mukaan Derby on syystäkin yksi arvostetuimmista kilpailuista kotimaassa sekä maailmalla.

”Toki kilpailun palkintosumma on iso. Se on kuitenkin isoin kilpailu aikuisuuden kynnyksellä ja kilpailua ajetaan ympäri maailmaa. Lämminveristen puolella mukana ovat varmasti ikäluokan parhaat hevoset. Kolmivuotiaana osa ei ole välttämättä vielä valmis kilparadoille, mutta neljävuotiaana kaikki ovat mukana.”

”Tänäkään vuonna finaalista ei mielestäni puutu ketään”, Harjuoja pohtii.

It’s Raining Menin omistaa Sademies Talli, johon kuuluu Harjuojan lisäksi kuusi osakasta. Derby-lauantai on kimppaporukalle ikimuistoinen hetki.

”Koko porukka ollaan ensimmäistä kertaa katsomassa lähtöä paikan päällä. Mukana on omistajia, jotka ovat ihan ensi metrejä omistajana mukana, joten on hienoa, että he pääsevät kokemaan näin ainutlaatuisen hetken”, Harjuoja tunnelmoi.

Suuri Suomalainen Derby 2021

1. It’s Raining Men / Santtu Raitala
2. An-Dorra / Jarmo Saarela
3. Magical Princess / Pekka Korpi
4. Ava Di Emelin / Hannu Torvinen
5. Consalvo / Ari Moilanen
6. Sahara Jaeburn / Jorma Kontio
7. Yolo Savoy / Tommi Kylliäinen
8. Love Eagle / Antti Teivainen
9. Making Match / Olli Koivunen
10. Quite A Lover / Jukka Torvinen
11. Star Town Kemp / Iikka Nurmonen
12. Mask Off / Tapio Perttunen

Lähtölistat

Perjantai

Monté-Derby

Lauantai

Suomen mestaruus

Tähtisprintteri