Parvelan Retu hätyytti torstain startissaan Vieskerin tähän asti hallussapitämää katkeamatonta 30 voiton putkea. Vaikka vanha kuningas vielä saikin yksinvaltiutensa pitää, on mielenkiintoista verrata näitä kahta oritta myös pintaa syvemmältä. Löytyykö superoriiden sukutaulusta tai geeneistä jotain sellaista, joka selittäisi ainutlaatuisen lahjakkuuden?
”Tärkein asia, johon huomio Parvelan Retun ja Vieskerin sukutauluja katsoessa kiinnittyy, on se, miten vähän kertauksia ja sitä kautta sukusiitosta siellä on”, tiivistää Suomen Hippoksen jalostusinformaatikko Susanna Back. ”Vaikka molempien taustalta löytyy tuttuja valtanimiä, heteroosi eli moniperintäisyys toteutuu, sillä kertauksia on tehty maltillisesti. Erityisesti Parvelan Retun sukutaulu on tältä kannalta katsottuna nykyään jo poikkeuksellinen.”
Kun lähisukulaisuutta ei sukutaulusta löydy, on geneettinen potentiaali kaikkineen käytössä: elinvoimaominaisuudet lisäävät esimerkiksi terveyttä ja vastustuskyisyyttä, jotka ovat olennaisia myös urheiluhevosen menestymisen kannalta. Se, miten geenit periytyvät, on kuitenkin aina sattuman kauppaa.
”Toimiva resepti parhaaseen mahdolliseen jalostustulokseen on astuttaa paras – ei parhaalla, vaan sopivimmalla”, Back painottaa. ”Sekä Vieskerin että Parvelan Retu sukutauluista voi kyllä löytää syitä, jotka lisäävät todennäköisyyttä geenilottovoittoon.”
Emälinja – taas kerran
Parvelan Retun emä Maiskaus on itse ollut poikkeuksellisen lahjakas kilpahevonen, ja vahvoja tammoja – niin suorittajina kuin periyttäjinä – löytyy myös Maiskauksen takaa. Mikä sitten tekee erityisesti emästä niin vahvan vaikuttajan yksilön kannalta?
”Tammavalinta käytännössä ratkaisee sen, voitetaanko yhdistelmässä vai hävitäänkö. Jalostusoriit ovat valikoituneita, tietyn seulan läpikäyneitä ja laadukkaaksi arvoituja. Tammojen kohdalla samanlaista karsintaa ei tapahdu, ja laatuvaihtelun lisäsi yksilömäärä on niissä suurempi”, Susanna Back valottaa.
Vaikka varsa saa perimänsä molemmilta vanhemmiltaan ja eri ominaisuuksia kantavat geeninsä sattumanvaraisessa järjestyksessä, tiettyjen asioiden tiedetään periytyvän toisia paremmin.
”Liikkeet periytyvät voimakkaasti. Hyvä liikkuminen ja ravin helppous kompensoi jopa vähän vaatimattomampia jalka-asentoja, jos mietitään nopeutta ja sen kehitystä. Toisaalta tamma opettaa omalle varsalleen käyttäytymismallit, ja sitä kautta kukaties muodostuu sitä kapasiteettia, jota kilpailupääksi kutsutaan.”
Ennen muuta tärkeää yhdistelmissä on, että yksilöt sopivat toisilleen, ja tamman ja oriin ominaisuudet täydentävät toisiaan – parhaassa tapauksessa toisen vahvuudet kompensoivat toisen heikkouksia.
”Merkillepantava asia ravihevosjalostuksessa kautta aikojen on se, että tammakantaan nähden erisukuinen ori on aina tuonut yhdistelmiin poikkeuksellista suorituskykyä. Tämä ilmiö on nähtävissä myös sekä Vieskerin että Parvelan Retun kohdalla”, Susanna Back vinkkaa.
Nuori haastaja vai vanha kuningas?
Parvelan Retun ja Vieskerin välinen 26 vuoden ikäero on hevosmaailmassa varsin mittava, ja suomalaisessa raviurheilussa kolme vuosikymmentä on muuttanut lähes kaiken. Mutta vaikka radat, varusteet ja valmennusmenetelmät ovat muuttuneet, poikkeusyksilö on aikalaistensa joukossa aina poikkeusyksilö.
”Suvulla tai perimällä ei missään tapauksessa voi selittää kaikkea. Geenit muodostavat pohjan, jolle hevosen suorituskyky ja kilpailumenestys rakentuvat. Lopputulokseen vaikuttavat ympäristössä kaikki mahdolliset asiat varsa-ajan olosuhteista valmennukseen”, Susanna Back muistuttaa.
Vaikka Vieskerin ja Parvelan Retun keskinäistä paremmuutta ei tosielämässä koskaan päästä mittaamaan kaviouralla ori oritta vastaan, jalostustyökaluista BLUP-indeksi on mittari, jolla päästään verrattain luotettavasti vertailemaan eri hevosyksilöitä.
”BLUP-indeksi lasketaan yksilön omien, sen lähisukulaisten sekä sen jälkeläisten tuloksista. Vieskerin aikaa kestäneestä laadusta kertoo se, että edelleen ikäoriina sen BLUP-indeksi on yhä korkea.”
Vieskerin BLUPia pitävät korkealla sen laadukkaat jälkeläiset. Myös Parvelan Retu on kiinnostanut tammanomistajia. Kumpi sitten olisi tammaomistajan kannalta kiinnostavampi – jälkeläisnäyttönsä jo antanut ori, vai uusi varhaiskypsä tulokas?
”Oriin periyttämiskyky nähdään lopullisesti tietysti vasta jälkeläisissä. Mutta sekin tiedetään, että varhaiskypsyys korreloi hyvän periyttämisen kanssa: nuori yksilö suorittaa valtaosin perityillä lahjoillaan ja samoja ominaisuuksia todennäköisesti siirtyy myös jälkeläisille. Vanhemman hevosen suorituksissa ei-periytyvät asiat kuten ympäristövaikutukset, valmennus ja esimerkiksi terveysominaisuudet vaikuttavat taas enemmän”, Susanna Back kertoo.
Historian kaikuja
Vaikka eroavaisuuksia Vieskerin ja Parvelan Retun välille löytyy, Heila-jalostusjärjestelmä tunnistaa kuitenkin ainakin yhden kiistatta yhdistävän tekijän: kauemmas historiaan mentäessä molempien sukutaulussa esiintyy ori Murti. Noinkohan suuret juoksijankyvyt sittenkin ovat yhteisen esi-isän peruja?
”Tässä kohtaa puhutaan jo niin kaukaisista ajoista, että aihe on kiinnostavampi suomenhevosen historian näkökulmasta – geneettisesti näin historiallisilla esi-isillä ei ole tämän päivän hevosyksilöiden ominaisuuksiin vaikutusta”, Susanna Back muistuttaa.
Suomenhevosen kantakirja on perustamisestaan vuonna 1907 lähtien ollut suljettu, joten ”geenipankkitäydennyksiä” vieraan veren muodossa ei rotuun ole saatu sittemmin. Tästäkin syystä jalostusinformaatikko Susanna Back näkee suomenhevosen elinvoimaisuuden ja tulevaisuudennäkymät vaalimisen arvoisina.
”Parvelan Retun ja Vieskerin kaltaiset poikkeusyksilöt kertovat konkreettisesti siitä, mitkä valtavat mahdollisuudet perimän ja periytymisen ymmärtäminen ja oikeat jalostusvalinnat tarjoavat. Suomenhevosen tulevaisuudesta ja elinvoimaisuudesta voidaan huolehtia nimenomaan kasvattamalla varsoja. Jokainen suomenhevosvarsa on arvokas ja luo itsessään turvaa monimuotoisuudelle ja laajalle geenipoolille, josta on mahdollista syntyä tällaisia poikkeusyksilöitä.”
Teksti: Neena Kuukasjärvi