Hyppää sisältöön

Vuonna 2024 syntyneet varsat on tunnistettava 31.3. mennessä 

Varsojen tunnistajina toimivat hevosjalostusliittojen koulutetut tunnistajat. Kuva: Teija Soini

Jokaisella varsalla tulee olla hevospassi vuoden kuluessa syntymästä. Tämä edellyttää sitä, että tunnistaminen on suoritettu ja kaikki dokumentit on toimitettu Suomen Hippokseen ennen kuin varsa täyttää 10 kuukautta. Vuonna 2024 syntyneet ravihevosvarsat on tunnistettava 31. maaliskuuta 2025 mennessä, jotta varsa saa ravikilpailuoikeuden.  

Varsan tunnistamistoimenpiteet on tehtävä viimeistään syntymävuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, jotta varsa saa ravikilpailuoikeuden. Ravikilpailuoikeuden saamisen edellytyksenä suomenhevosilla ja lämminverisillä ravihevosilla on myös, että varsan syntymätodistus on lunastettu syntymävuoden loppuun mennessä orinpitäjältä sekä ulkomailla syntynyt varsa on tuotu Suomeen syntymävuoden loppuun mennessä sekä tunnistettu Suomessa. 

Varsan tunnistuksen suorittaa Suomen Hippoksen auktorisoima tunnistaja. Tunnistajina toimivat Hevosjalostusliittojen virkailijat, jotka saapuvat paikalle sovittuna aikana. Tunnistus tehdään ensisijaisesti oman alueen hevosjalostusliitosta. Varsasta kirjataan ylös väri ja merkit sekä otetaan DNA-näyte polveutumismääritystä varten ja asennetaan mikrosiru. Näytteenottoa varten varsalla on oltava tottuneet kiinnipitäjät. 

Hevosjalostusliitosta lähetään edelleen rekisteröintiin liittyvät todistukset ja lomakkeet Suomen Hippokseen. Ruokavirasto laskuttaa varsan tunnistuksesta ja rekisteröinnistä hinnastonsa mukaisesti. Ruokavirasto lähettää laskut rekisteröinneistä kootusti neljä kertaa vuodessa. 

Ruokaviraston laskun lisäksi Hippos laskuttaa erillisellä laskulla lisäpalveluista, joita voivat olla mm. mahdolliset yhteisomistus / tallinimimaksut (yhteisöt / yritykset / tallinimet), sekä DNA-kulut. Hevospassi lähetetään, kun rekisteröinti on valmis ja Hippoksen laskuttamat palvelut maksettu, vaikka Ruokavirasto ei olisi ennättänyt vielä laskuttaa rekisteröinnistä. 

Muistathan päivittää osoitetietosi Oma Talliin, jotta passit ja laskut lähetetään oikeaan osoitteeseen. 

 

Koulutettu tunnistaja + käsitelty varsa = onnistunut tunnistustapahtuma 

Varsaa on tärkeää totuttaa ihmiseen heti syntymästä lähtien. Päivittäin käsitellyn varsan kanssa tunnistustilanne sujuu todennäköisesti kaikille osapuolille miellyttävästi. Käsitelty varsa on myös tunnistajan työturvallisuuden kannalta välttämätön. Mikäli tunnistus ei onnistu sovittuna aikana esim. varsan vaarallisen käytöksen takia, voi tunnistaja kieltäytyä tunnistuksesta. Tällöin hevosjalostusliitto laskuttaa omistajalta tunnistusmaksun 100 € ja kilometrikulut. Kun tunnistus suoritetaan onnistuneesti, laskuttaa Ruokavirasto rekisteröinnin laskutuksen yhteydessä normaalin tunnistusmaksun 100 €. 

Muistathan ad hoc varsojen tunnistamisesta:
Ad hoc tunnistus koskee tunnistamattomia varsoja, joita on jouduttu hoitamaan teurastuskiellon tai kuuden kuukauden varoajan aiheuttavalla lääkevalmisteella. Ad hoc tunnistetun varsan tunnistuslomake tulee joko eläinlääkärin tai eläimen pitäjän toimesta toimittaa Suomen Hippokseen 7. vuorokauden kuluessa lomakkeen päiväyksestä. Lisätietoja ad hoc varsan tunnistamisen jatkotoimenpiteistä rekisteröintiin liittyen löydät Hippoksen sivuilta: tunnistaminen 

 

Tunnistajan löydät www.hevosjalostusliitot.fi 

Ohjeita tunnistustilanteeseen www.hippos.fi/tunnistusinfo 

Lue myös: Emän jouhet talteen varsan tunnistamista varten 

 

Lisätietoja varsan rekisteröintiin liittyen: 

Suomenhevoset: Soila Lehmusvaara, puh. 020 760 5253, soila.lehmusvaara@hippos.fi
Lämminveriset ravihevoset: Anne Sutinen, puh. 020 760 5252, anne.sutinen@hippos.fi
Lämminveriset ratsuhevoset ja ratsuponit: Krista Nyqvist, puh. 020 760 5262, krista.nyqvist@hippos.fi
Arabialaiset täysiveriset: Mirka Kivelä, puh. 020 760 5263, mirka.kivela@hippos.fi
Connemarat, shetlanninponit, newforestinponit ja welshponit: Sanna Uotila, puh 020 760 5257, sanna.uotila@hippos.fi
Islanninhevoset, gotlanninrussponit, vuonohevoset ja muut, kuin rekisteröidyt hevoseläimet: Jenni Teikari, Puh. 020 760 5259, jenni.teikari@hippos.fi