Suomalaisella hevoskasvatuksella ja suomenhevoskasvatuksella menee hyvin. Marraskuun alussa jalostusassistentti Soila Lehmusvaara sai vihdoin lunastaa lupauksensa ja ryhtyä täytekakun leivontaan: Outisen Ruskarisku on 1100. syntyneeksi ilmoitettu suomenhevosvarsa. Viimeksi tällaisiin lukuihin on ylletty vuonna 2013.
Suomenhevosia on syntynyt tänä vuonna ennätysmäärä. Jotta suotuisiin lukemiin päästään jatkossakin, tarvitaan myös innostuneita ja sitoutumishalusia uusia hevosenomistajia. Kuva: Mia Lappalainen
Jalostusassistentti Soila Lehmusvaara ryhtyi melko vakavissaan odottelemaan 1100. suomenhevosvarsaa jo syyskuulla. Syntyneeksi ilmoitettuja varsoja tipahteli työpöydälle alkusyksyn harvenevaan tahtiin – mutta ilmestyi kuitenkin. Edellisestä yli 1100 syntyneen varsan vuodesta on jo aikaa (2013) ja sen jälkeen tuli musta vuosi 2015, jolloin syntyneitä oli vain reilu 900.
”Lupasin, että leivon kakun, jos saadaan tälle kesälle 1100 varsaa täyteen”, kertoo Lehmusvaara, jolle suomenhevonen ja suomenhevossuvut ovat työn ohella harrastus ja intohimo.
Varsojen rekisteröintiprosessi etenee omistajan tekemän syntymäilmoituksen ja hevosjalostusliiton tunnistajan tekemän tunnistuksen kautta, joten aivan sekuntikellon kanssa tuhannettasadatta syntynyttä varsaa ei pystytä varmuudella selvittämään, mutta rekisteröijän pöydällä Mia Lappalaisen kasvattama Outisen Ruskarisku oli kesän 2020 ennätysvarsa.
”Syntymäilmoituksia tulee edelleen, mikä on ihan mahtavaa, nyt mennään jo kohta 1110 pinnassa”, iloitsee Lehmusvaara.
Mia Lappalainen hakee kasvatustyössään moneen taipuvaa, rodunomaista suomenhevosta. Haapamäen Helmi ja Outisen Ruskarisku. Kuva: Mia Lappalainen
Ite kun tekee, tulee hyvä
”Voi miten hieno juttu!” iloitsee puhelimitse tavoitettu Outisen Ruskariskun kasvattaja, ratsastuskoulu- ja matkailuyrittäjä Mia Lappalainen ennätysuutista. ”Tästähän tuli paras marraskuu ikinä!”
On käynnistymässä pohjoisen matkailuyrittäjän kannalta haastavin mahdollinen vuodenaika – loppusyksystä eivät liiku enää kotimaiset eivätkä vielä ulkomaiset asiakkaat. Outisen tilalla Kemijärven kupeessa ruska on jo taaksejäänyttä elämää ja talven ensilumetkin on jo kertaalleen nähty ja nyt on lämmin taas.
”On kyllä erikoinen vuosi, täällä on ihan caprihousukeli!”
Erikoinen on ollut vuosi muutenkin. Korona vei ulkomaiset asiakkaat, ja matkailuyrittäjälle tuli totinen paikka miettiä, miten tilanteesta selvitään. Outisen tilalla pyörii parinkymmenen hevosen kalustolla ratsastuskoulu, ja matkailijoille on tarjolla niin vaelluksia kuin monipuolisia elämyspalveluita; kairaan pääsee Outisen kartanolta niin hevosella kuin porollakin. Ja ne hevoset? Omatekemiä, totta kai.
”Tällä hetkellä omia kasvatteja on jo toisessa polvessa. Haen sitä monipuolista, rodunomaista ja kaikenlaiseen työhön taipuvaa hyvää suomenhevosta.”
Outisen Ruskariskun isä on Lappalaisen omakasvatti, tuoreeltaan T-suunnalle jalostukseen hyväksytty Outisen Verrari.
”Siinä on sellainen hevonen, että sen kanssa voi tehdä kaiken. Se on ollut minulle oikein sellainen koe-eläin siihen, mihin kaikkeen hevosen kanssa pystyy. Nöyrä ja kaikkeen taipuva. Tämä olisi voinut juostakin, mutta vieraalla ja vähän vääränlaisessa treenissä tuli jänteisiin sanomista”, Lapalainen kertaa.
Outisen tilan hevosten sukutauluja katsoessa eivät valtaoriit silmille hypi. Suomenhevosen geenipohjan monipuolisuudesta kertova erisukuisuus on Mia Lappalaiselle sydämenasia. Ja kun itselle tehdään, tehdään huolella. Verrarin jalanjäljissä ovat parhaillaan kasvamassa tulevaisuuden jalostusoriiksi niin 3-vuotias Outisen Laakeri kuin kesällinen Outisen Kesäkoto.
”No kun ei tahdo niitä tammoja syntyä!” Lappalainen puuskahtaa. ”Ei kyllä hymyilyttänyt sekään, että tänä kesänä siemennetyistä neljästä tammasta kaikki ultrattiin tyhjäksi. Yksi tosin jäi ehkä vähän vielä kysymysmerkiksi, mutta jospa sieltä sitten olisi joku yllätys luvassa.”
Tammavarsayllätys maistuisi, mutta muutenpa Outis-varsat eivät yllätyksiä järjestele. Lappalaisen hevosfilosofiaan kuuluu hevosen käsittely ja hoito hevosena: laumassa ja pihatossa kasvavia varsoja käsitellään ja niiden kanssa tehdään asiat alusta asti oikein.
”Ei se ole keneltäkään pois, että yksivuotias toimii asiallisesti kaikessa käsittelyssä. Asiakastyössä hevosen täytyy toimia, siitä ei tingitä.”
Laatuajattelua myös kasvattajan työn tueksi
Mia Lappalaisen oma hevoshistoria on elämänmittainen ja monipuolinen: ammattiosaamista on haettu myös maailmalta. Olle Goopin tallilla tutuksi tulivat suuren maailman meiningit ja se, mitä raviurheilu huipulla on.
”Tuli seurattua Björn Goopinkin uran ensiaskeleita shettiksen käryillä!”
Kymmenen vuotta sitten Lappalaisen tie vei maailmalla kierrettyjen vuosien jälkeen takasin juurille pohjoiseen, ja tänä päivänä Outisen tila tarjoaa ratsastuskoulu-, elämysmatkailu- ja hevospalveluita kolmessa toimipisteessä Lapin alueella. Ratsastuskouluasiakkaita riittää pohjoisessakin, mutta koronavuosi on haastanut hevosammattilaisen ideoimaan myös uusia tuotteita.
”Onhan se porkkanakakku?”, kyselee Outisen Ruskarisku, kun 800 kilometriä etelämpänä Hippoksen jalostusassistentti Soila Lehmusvaara leipoo ennätyksen kunniaksi täytekakkua. ”Ihan mielettömän hieno tilanne, että suomenhevoskasvattajat uskovat työhönsä!” Kuva: Mia Lappalainen
”Ihmisillä ei tänä päivää ole aikaa, ehkä ei mahdollisuuttakaan sitoutua esimerkiksi hevosen omistamiseen kuten takavuosina. Kiinnostusta kuitenkin on, ja hevosten kanssa selvästi halutaan harrastaa. Aloitimme tänä kesänä kummivarsatoiminnan, jossa halukkaat voivat ryhtyä varsan kummeiksi ja seurata mukana sen kasvua ja elämänvaiheita, ihan sitä arjen työtä, tallielämää, hevosen hoitoa ja koulutusta. Toiveissa on pitkäjänteisempi sitoutuminen, joka huipentuu siihen, että omaan kummivarsaansa saa luoda elämänmittaisen suhteen, ja vaikkapa harrastaa meillä ”oman” hevosensa kanssa tulevaisuudessa edullisemmin.”
Monipuolisesti hevospalveluita tuottava Mia Lappalainen tekee työnsä ja omat hevosensa sydämellä. Monen muun kasvattajan tapaan Lappalainenkin kaipailee kasvattajan työlle myös jatkuvuutta: innostunut ja sitoutuva kasvatinomistaja olisi joka varsan kohdalla lottovoitto. Jotta ennätysvarsamääriä tahkotaan jatkossakin, tarvittaisiin jälleen uutta ajattelua ja luovuutta:
”Kasvattajan työtä tulisi arvioida asiakkaan kautta: hyville hevosille löytyy aina ostaja. Tämän päivän hevosenostajilla on innostusta, kiinnostusta ja rahaakin – se mitä puuttuu, on tietotaito. Voi olla, että nuori hevonen jää ostamatta, koska ei ole luottoa omaan osaamiseen. Hevosenostajalla ei myöskään välttämättä ole ymmärrystä siitä, mikä hevosessa maksaa. Kasvatuksen tueksi kaipailisin jonkinlaista laatustandardia, joka tukisi paitsi kasvattajaa työssään, myös ostajaa. Ja kun vielä palveluketju kasvattajalta sinne kilpa- tai harrastuskentille saadaan kuntoon, kaikki voittavat.”
Teksti: Neena Kuukasjärvi