Kun FWB-kasvatus on pienimuotoista, on sen oltava laadukasta. Tästä erinomaisena esimerkkinä kuopiolaisen Eerika Häkkisen kädenjälki. ”Rouva Vihreä” vie tänä syksynä Kyvyt Esiin -finaaliin jo viidennen oman kasvattinsa. Tänä vuonna kykyjään näyttävä Graffia Green on sellainen jo kolmannessa polvessa.
Oi ihana varsa! Eerika Häkkisen kasvateille on tarjolla rakkautta ja rajoja. Gripen Green. Kuva: Paula Martiskainen
”Kaiken minkä osaan, olen opetellut Gretna Greenin kanssa. Se oli selvästi mahdoton pilata. Tai no, ehkä se olisi tehnyt todella upean KV-uran, jos olisin antanut sen jo nuorena jollekin ammattilaiselle. Mutta toisaalta sillä ei olisi kukaan halunnut ratsastaa silloin nuorena eikä ainakaan käsitellä sitä”, muistelee Eerika Häkkinen kantatammaansa ja kasvattajauransa alkuaikoja melkein kolmenkymmen vuoden taakse.
Häkkisen elämänmittainen hevosharrastus sai Gretna Greenissa aivan uuden suunnan – vastakohtien tamma oli mahdoton ja mahdottoman lahjakas. Se kvaalasi 2- ja 3- vuotiaana Kyvyt Esiin -estefinaaliin kirkkaasti. 2-vuotisfinaali jäi käymättä kaviopaiseen takia, mutta 3-vuotiaana se sijoittui neljänneksi. Vaikka nuorten hevosten katselmustulosten tiedetään ennustelevan tulevaakin, aina ei käy näin. Onneksi.
”Gretna Green oli Laatuarvostelussa ihan häntäpäässä, toiseksi viimeinen tai jotain. Ja toinen tosi luuseri oli Didde. No, nämä kaksi olivat siitä ikäluokasta ainoat, jotka sitten hyppäsivät GP-sarjaa ja SM-kisoissa.”
Häkkinen rohkaiseekin kasvattajia liikkeelle, sillä jo karsintatilaisuuksiin osallistuminen on erinomaista treeniä tulevaa varten.
”Kyykkäreiden idea koulutustilaisuutena on loistava. Karsinnat eivät ole, eikä niiden tarvitse olla liian tiukkapipoisia tilaisuuksia. Finaalissa voi sitten vähän jo kilpaillakin.”
Oman nuoren kanssa liikkeelle lähteminen on kasvattajallekin hyvää kokemusta – vaikka aina ei menisikään ihan nappiin. Gretna Greenin tyttären Greta Greenin kanssa ei mennyt: KE-taival tyssäsi jo karsintoihin, ja tuomarilausuntokin on jäänyt pysäyttävyydessään mieleen: ”Kyvytön ja haluton tai ainakin kuriton.” Sittemmin kykyä, halua ja kuria kerättyään tamma oli kuitenkin 4-vuotiaana laatuarvostelussa kolmas, sekä Breedersissä Suski Granrothin kanssa neljäs.
Hevosen, ja vallankin nuoren hevosen itsetuntoasioihin Häkkinen ei väsy palaamaan. Nuorten hevosten kilpailujen ja tapahtumien tulisi olla ennen muuta harjoitus- ja koulutustilanteita.
”Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, ja hyvän ja toimivan hevosen tekemiseen tarvitaan koko jengi. Samoin näyttelyissä, Kyykkäreissä ja nuorten hevosten luokissa pitää olosuhteiden olla nuorille hevosille sopivia: riittävän väljää niin tilojen kuin aikataulujen puolesta, ratamestarit ajan tasalla. Kaikkien etu on, että kakarat saavat hyviä kokemuksia! Parhaat erottuvat silti joukosta, voivat kiivetä isompiin luokkiin ja lähteä sitten sinne Lanakeniin.”
Hyviä hevosia järjellä ja sydämellä
Green-nimestä tunnistettavat Eerika Häkkisen kasvatit ovat sydämellä tehtyjä, ja kirjaimellisesti käsissä kasvatettuja. Talli on kotipihassa, ja parhaimmillaan kuuden hevosen lauma on arjessa – ja usein siinä juhlassakin – pelkästään Häkkisen itsensä hoidossa. Kun vielä leipätyö on muualla, useamman ratsastettavan, opetettavien ja koulutettavien kanssa työskentely vaatii jaksamisen lisäksi myös luovuutta.
”Raha ja aika – tai se, että kumpaakaan ei ole. Siinäpä ne suurimmat haasteet. Yksin ja omasta pihasta käsin harrastaminen sanelee sen, että hevoset eivät treenaa eikä kilpaile ”optimaalisesti” vaan sen mukaan mihin aika ja raha riittävät.”
Käsissä kasvattaminen tarkoittaa myös sitä, että hevosten kanssa toimitaan ja niiden on toimittava turvallisesti ja asiallisesti kaikissa tilanteissa. Koulutuksen kriittisissä vaiheissa apukädet ovat aina paikalla, ja arkioppimisessa varsoja tukevat lauman vanhemmat ja viisaammat. Varsan opettaminen on yksi Häkkisen intohimoista.
”Varsan ja nuoren hevosen kanssa ne ekat kerrat ovat ihan sitä parasta, ensimmäinen ratsastuskerta tietysti yhtenä.”
Itse kun hevosensa tekee, harvoin pääsee enää valitsemaan mitä saa, mutta hyvän hevosen kriteerit ovat pitkän linjan kasvattajalla selkeinä mielessä. Hyvän hevosen on helppo olla myös suoritushevonen.
”Hevosella pitää olla puhtaat askellajit. Hyvä hevonen on älykäs, kykenevä, hyvärakenteinen. Rakenne korreloi ratsastettavuuden kanssa, ja ratsastettavuus on tosi tärkeä ominaisuus. Kun asiat ovat hevoselle helppoja, se ei joudu suorituskykynsä äärirajoille, ja sen on helppo liikkua ja kantaa ratsastajaa.”
Master-opettajana ja yhtenä Suomen neljästä Centered Riding III -tason ohjaajista Häkkinen tekee paljon työtä myös ratsastajien kanssa. Ammattilainen tietää, että joskus hevosen hyvyys todella on myös satulan päältä kiinni:
”Mielestäni hevosen pitää saada olla paras itsensä. Tämä koskee myös hevosen ja ihmisen yhteistyötä. Jos ihmisen ja hevosen intohimot eivät kohtaa niin kannattaa vaihtaa paria.”
Kun hevonen on tehtäväänäsä jalostettu ja sen on helppo tehdä työnsä, sillä on edellytykset olla hyvinvoiva hevonen. Gratia Green ja Graffia Green. Kuva: Paula Martiskainen
Parasta parhaalle ja puutteita paikkaillen
”Keksin aina jonkun oriin, jonka kanssa haluaisin omasta tammasta jälkeläisen – mikään ei ole ihanampaa ja koko ajan ihan kamalaa kuin odottaa, toivoa ja lopulta saada se varsa. Jolloin voi jatkaa sitä odottamista ja toivomista ja sen elossa pitämisen yrittämistä”, summaa Eerika Häkkinen intohimonsa kasvattamiseen.
Oriissa tärkeää ovat ominaisuudet, jotka täydentävät tamman ominaisuuksia. Oriissa täytyy olla sitä jotakin.
”Jos valitsee superoriin, joka ei sytytä itseä, ja saa sen huonon ässäarvan, niin silloin harmittaa.”
Kahdesti Häkkinen kertoo osuneensa oikein makeasti. Hollannista Spartacus ja Sitten Eldorado – molemmat silloin ”tulevia tähtiä”, eivät vielä suuria staroja.
”Mielellään käytänkin nuorehkoa oria, sillä sukupolvien välin lyheneminen vie kokonaispopulaation jalostusastetta paremmin eteenpäin.”
Viimeisimmän kasvatin (Gripen Green) kohdalla orivalinta ei perustunut muihin kriteereihin kuin siihen, että ori oli ”ihana”. Suurikokoiselle Greta Greenille haussa oli pienikokoinen ja pitkän uran tehnyt ja näin kestäväksi osoittautunut ori. Ja kun vielä löytyi sellainen joka hyppää kuin leijona – siinä se. Vaan aivan mutkitta ei mennyt sekään.
”Sydän syrjällään seurasin, kun Flipper d’Ellen kalliit siemenet jäivät seilaamaan kahden kaupungin väliin edes takaisin Eurooppaan.”
Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja tänä päivänä flipperiläinen on jo reipas eskaripoika. Estehevosen uran ensiaskeleet on aloitettu ajo-opetuksella, sillä monipuolinen treenaaminen, myös aisojen välissä, on tärkeä osa Häkkisen hevosfilosofiaa. Mummoheppa Gretna Greenia on aikoinaan viritetty jopa metsätyöajokurssilla. Ja mieluinen varsasta on sukeutunut muutoinkin:
”Ori ei taida jäädä pieneksi, mutta kasirivin vuosikas se kumminkin on, ja kovasti jalostunut versio emästään”, kehaisee Häkkinen Gripen Greeniä.
Ketju kuntoon kasvattajalta kisakentille
Kotikasvatteina ja itselle tehtyinä Greenhof-kasvatit ovat löytäneet itselleen sopivat ihmiset vuosien saatossa erilaisten diilien kautta.
”En tiedä miten näitä myytäisiin. Pitää kysyä Leskelän Veeralta tai Hackmannin Petralta – he nyt ainakin tietämäni mukaan ovat saaneet varsojakin myytyä”, Häkkinen velmuilee, mutta vakavoituu sitten:
”Omaansa näistä ei saa pois, ellei myy maitovarsana tamman alta. Ja nykyään myyminen alkaa olla sitä, että pitää olla video sieltä ja kuvaa täältä. Tällainenkin pikkuseikalta vaikuttava juttu on näin pääosin itsekseen puuhailevalla haaste toteuttaa. Jotenkin näkisin, että jos oikeasti haluaa ostaa hevosen, toivottaisin tervetuloa ja -menoa katsomaan, miten hevonen elää kotonaan ja millainen se on omissa kuvioissa.”
Kun FWB-kasvatusta on takana kohta kolmen vuosikymmenen verran, näkemystä on karttunut niin hevosyksilöistä kuin kentästä laajemminkin. Vaikka tyytyväisyyteen on paljon syitä, tekemistä alalla on edelleen.
”Hevoset ovat Suomessa oikeasti laadukkaita! Oreja saa maailmalta mitä haluaa, ja kotimaastakin löytyy aina asiallinen vaihtoehto. Jalostusmateriaali ei ole minusta se ongelma vaan se, mitä sitten nuorten kanssa tehdään. Kaikki kun eivät voi mennä ammattilaiselle. Toisaalta tavallinenkin ihminen voi siitä omastaan tehdä – avun kanssa varsinkin – ihan kelvon hevosen.”
Ihan kelpo tuli Grainne Greenistäkin aikoinaan.
”Annoin sen yhdelle Hingunniemen opiskelijalle 2–3-vuotistalveksi opinnäytetyötä varten harjoituskappaleeksi. Muistan kun opiskelija kysyi, että entäs jos mä mokaan jotain. Vastasin, että sitten opetellaan korjaamaan moka, kaikki mokaa jotain joskus. Grainne Green sitten meni ja voitti KE-esteet.”
Yhteistyötä, porukalla tekemistä ja toinen toisensa tsemppaamista Eerika Häkkinen perää hevosihmisten arkeen enemmänkin.
”Jos ihmisten tekemistä ankeutetaan ja mollataan, koko homma hyytyy harvojen ja rikkaiden puuhaksi. Siihen hyvään meininkiin kuin on kuitenkin varmasti mahdollisuus – katsotaan vaikka Suokkikuninkaallisia, joissa on aina hirmuinen meininki!”
– – – –
KUKA? Eerika Häkkinen
– FM, AMO, ratsastuksen master-opettaja, Centered Riding III-tason ohjaaja
– suomenhevosten kenttämestaruuskulta, estemestaruushopea, aluemestaruusmitaleja sekä koulu- että esteratsastuksessa, kansallisia sijoituksia vaativalla tasolla koulu- ja esteratsastuksessa
– hevosen kouluttajana eri hevosilla, mm. Kyvyt esiin -estevoittaja, Laatuarvostelu 3., Estebreeders 4., 5-v. estederbyvoittaja
– valmennettavilla mm. sh-kasvattajakilpailun este 1. ja 2., ponien kenttä-SM-hopea, juniorien kenttä-SM-pronssi
– julkaisuja: istuntaoppaat Pennejä taivaasta (2009) ja Pieni kauhukauppa (2010)