Hyppää sisältöön

Islanninhevonen

Islanninhevonen

Islanninhevosten kansainvälinen
jalostusarvostelu, sekä kansallinen
varsanäyttely 29.-30.6.2024 Orimattilassa

Näyttelyohjeet on julkaistu:

Näyttelyohje 2024

Näyttelykutsu 2024 Orimattila

Näyttely aikataulu 2024

HUOM!

Vuodesta 2023 alkaen 3-vuotiaat ja vanhemmat hevoset on esitettävä kengitettynä!

Islanninhevonen on nimensä mukaisesti peräisin Islannista. Islanninhevonen on kestävä käyttöhevonen ja perusaskellajien lisäksi sen ominaisuutena on myös töltin ja liitopassin hallitseminen. Suomen Hippoksen rekisterissä on noin 3500 islanninhevosta. Varsoja rekisteröidään vuosittain noin 80 yksilöä. 

Jalostustavoitteena on tuottaa terveitä, hedelmällisiä ja kestäviä hevosia. Myös värivariaatioiden säilyttäminen on tavoitteena. Hevosten koko voi vaihdella, toivomuksena olisi kuitenkin 135–145 cm:n säkäkorkeus.

Suomen Hippos ry ja Suomen Islanninhevosyhdistyksen jalostusvaliokunta vastaavat yhteistyössä näyttely- ja kantakirjausasioista sekä jalostusneuvonnasta. Yhteistyötä tehdään lisäksi FEIF:in ja Islannin maatalousjärjestön (Bunaðarfélag Íslands, BÍ) kanssa.

Islanninhevosyhdistyksen jalostuksen ajankohtaisia asioita löydät täältä 

  • Rakenne

    Jalostustavoitteena on melko kevytrakenteinen, atleettinen islanninhevonen, jolla on vahva ja notkea runko. Rakenteeltaan hevosten tulisi olla mahdollisimman hyvin askellajiratsastukseen sopivia ja ryhdikkäitä. Niiden tulee täyttää yleiset kauneusihanteet, joita on kuvailtu yksityiskohtaisemmin seuraavissa kohdissa.

     

    Pää

    Hienopiirteinen, ylväs ja vireä.

     

    Kaula

    Ryhdikäs, ylös kiinnittynyt, notkea, niskasta taipuisa, pitkä ja kaunismuotoinen. Kaulan tulee selvästi erottua rungosta. Pitkä ja kookas säkä on toivottava samoin kuin pitkä ja viisto lapa.

     

    Ylälinja

    Ylälinjan olisi oltava vahva ja joustava, leveä ja lihaksikas koko matkan selästä lautaseen asti. Selän tulee olla keskipituinen. Lautasen tulisi olla pitkä, luisu, tasapuolisesti lihaksikas ja ainoastaan hiukan taakse kapeneva. Reidet ovat pitkät ja lihaksikkaat.

     

    Sopusuhtaisuus

    Hevosen tulee olla vaikuttava. Etu-, keski- ja takaosan tulee olla yhtä suuret. Jalat ovat pitkät ja etäällä toisistaan. Runko on sylinterimäinen ja säkäkorkeuden on oltava suurempi kuin lautaskorkeuden. Jouhet ovat runsaat ja paksut.

     

    Jalat

    Jalkojen tulee olla kuivat, jänteiden vahvat ja niiden tulee erottua sääriluusta selkeästi. Vuohinen on joustava. Edestä ja takaa katsoen liikkeet ovat suorat. Takajalat voivat olla hiukan hajavarpaiset. Liikkeet eivät saa olla ahtaat.

     

    Kaviot

    Kaviomateriaali on vahva, paksu ja tasainen. Kaviot ovat hyvin holvautuneet, pohjat paksut, säde suuri ja kavion kannat vahvat.

     

    Ratsastusominaisuudet

     

    Töltti

    Rytmikäs, 4-tahtinen ja joustava. Liikkeet ovat korkeat ja laajat. Hevosen tulee pystyä tölttäämään kaikilla nopeuksilla, hitaasta erittäin nopeaan.

     

    Ravi

    Varma, 2-tahtinen, korkeat ja laajat liikkeet sekä hyvä liito. Hevosen tulee pystyä hyvään lisäykseen ravissa.

     

    Käynti

    Tasainen, 4-tahtinen, pitkät ja energiset liikkeet.

     

    Passi

    Vaikuttava kaksitahtinen lateraalinen askellaji, jossa on selkeä liito. Se on nopea, varma ja sopiva kilpailuun.

     

    Laukka

    Kolmetahtinen laukka, selkeä liito, helposti lisättävissä nopeaan neliin.

     

    Eteenpäinpyrkimys

    Hevosen tulee olla erittäin eteenpäinpyrkivä, ja sen tulee tarjota parastaan vain pienellä rohkaisulla.

     

    Luonne

    Luonteeltaan hevonen pyrkii miellyttämään ratsastajaa, on selväpäinen, helppo ratsastaa ja käsitellä, on onnellinen ja tyytyväinen, varma ja rohkea.

     

    Muoto ratsastettaessa

    Yleisvaikutelmaltaan hevonen on vaikuttava. Liikkeet ovat joustavat, korkeat ja matkaavoittavat. Hevosella on hyvä ryhti ja muoto ja se liikkuu energisesti kaikissa askellajeissa.

  • Polveutumisvaatimukset

    Jalostusarvosteltavan islanninhevosen suvun pitää olla johdettavissa kokonaisuudessaan Islannissa syntyneisiin esivanhempiin saakka. Sukutaulussa esiintyviltä Islannissa vaikuttaneilta oriilta ei vaadita jalostukseen hyväksymistä. Jalostukseen tarjottavalla Islannissa syntyneellä oriilla on oltava yksi rekisteriin merkitty vanhempaispolvi. DNA-testein on voitava todistaa oriin polveutuvan rekisteriin merkityistä vanhemmista.

    Rakenne- ja suoritusvaatimukset jalostusarvostelussa

    Islanninhevoset mitataan ja niiden rakenne ja ratsastusominaisuudet arvostellaan FEIF:in sääntöjen mukaisesti.

    Oriit palkitaan

    I (vähintään 8.00 pistettä)

    II palkinnolla (7.75–7.99 pistettä).

    Tammat palkitaan I, II tai III palkinnolla.

    Tammojen pistevaatimukset ovat seuraavat:
    I palkinto vähintään 8.00 pistettä
    II palkinto 7.50–7.99 pistettä
    III palkinto 7.20–7.49 pistettä

    Islannissa tai muussa FEIF-maassa arvostellulla jalostushevosella on mahdollisuus islanninhevosnäyttelyssä esitettynä saada aikaisemman jalostusarvostelun perusteena olleet pisteet vahvistetuiksi, mikäli arvostelussa on noudatettu FEIF-sääntöjä. Islanninhevosen näyttelykertojen määrää ei rajoiteta. Tamman aikaisempi FEIF-arvostelu voidaan vahvistaa omistajan hakemuksesta myös pöytäkirjapäätöksenä, mikäli tamma on näyttelyajankohtana luotettavasti merkitty (mikrosiru). Jos mikrosirua ei pystytä lukemaan, tarvitaan DNA-varmennus hevosen tunnistamiseksi. Neljävuotiaat islanninhevostammat voivat osallistua valinnaisesti joko pelkkään rakennearvosteluun tai kokonaisarvosteluun.

    Tammojen FEIF-arvostelun vahvistus haetaan sähköpostitse jenni.teikari@hippos.fi  lähettämällä todistus FEIF-arvostelun vahvistuksesta.

  • 3–4-vuotias islanninhevosori voi saada rajoitetun jalostukseenkäyttöoikeuden yhdeksi vuodeksi enintään kymmenelle tammalle, mikäli se on saavuttanut rakenteen kokonaispisteiksi 8.00 eikä mikään kohta ole alle 7.5 pistettä (paitsi pää ja jouhet), sekä mikäli se esittää lupaavia liikkeitä ja askellajitaipumusta maasta käsin esitettynä. Vähintään 7.75 pistettä kokonaisarvostelussa saavuttaneet neljävuotiaat ja vanhemmat oriit voidaan jalostusarvostella, ja ne voivat saada jalostukseenkäyttöoikeuden korkeintaan viideksi vuodeksi. I palkinnon oriit voivat saada toistaiseksi voimassa olevan jalostukseenkäyttöoikeuden. Oriin jalostukseenkäyttöoikeus voidaan rajata tietylle tammamäärälle ja/tai viittä vuotta lyhyemmäksi ajaksi. Oriit, joilla on aikaisempi FEIF-järjestelmän mukainen arvostelu ja jotka on mikrosirutettu, voidaan hyväksyä jalostukseen entisen arvostelun perusteella pöytäkirjapäätöksellä, kunhan orista toimitetaan Hippokseen vapauttava röntgenlausunto kintereistä tai kinnerten röntgenkuvat, CEM-testitulokset ja polveutumisen DNA-varmennus, jollei niitä ole kirjattu WorldFenguriin. Oriin pitää olla rekisteröity kantakirjan sääntöjen mukaan Suomen Hippokseen. Jos mikrosirua ei pystytä lukemaan, tarvitaan DNA-varmennus hevosen tunnistamiseksi.

  • Islanninhevosten arvostelulautakunta on päätösvaltainen, kun 2–3 kansainvälistä FEIF-islanninhevostuomaria on arvostelemassa. Varsanäyttelyissä riittää että paikalla on yksi kansainvälinen FEIF-tuomari, 1–2 kansallista islanninhevostuomaria.