Ohjastajien MM-ruletti Australiassa pyörähti Bathurstin tuliterälle kilparadalle. Tänään ajettiin neljä osalähtöä ja raskas kisarupeama lähestyy loppuaan.
Päivän nimi oli jälleen Dexter Dunn, joka vahvisti johtonsa todennäköisesti tavoittamattomiin. Uusiseelantilainen keikkui joka lähdössä kärjessä ja kasvatti saldoaan 50 pisteellä. Toisena oleva Tim Tetrick on jo liki 40 pisteen päässä. Mika Forss on edelleen vahvasti mitalikamppailussa mukana, suomalainen on kokonaiskilpailussa sijalla neljä ja vain 11 pisteen päässä kakkossijasta.
Illan avauslähdön ykköseksi kiri hankalista asemista Tony le Beller loppukaarteen taidokkailla ajolinjoilla. Mika Forssin ajokki jaksoi kuudenneksi. Toisessa osalähdössä ihailtiin tanskalaisen Knud Monsterin ylivoimaa. ”Kerrankin hevonen jolla voi tehdä omat ratkaisunsa”, voittaja iloitsi. Forssin kohtalo oli jäädä johtavan rinnalta hännille. ”Matkalla mentiin hiljaa ja loppukaarteessa tuntui että voimia oli vaikka kuinka. Silti loppu oli vaikeaa”, Mika kertoi. Kolmannen lähdön korkkasi jälleen hurmiossa ohjastajava Dexter Dunn. Forssin etukäteen statistiksi arvioitu ajokki yllätti positiivisesti kirimällä neljänneksi.
Australiassa loppupuolikkaan ajaminen todellakin on erittäin vapaata. Omalta juoksupaikaltaan saa nousta, vaikka tilaa ei olisikaan. Tulojärjestykset julistetaan sekunneissa ja tulokset julkaistaan parissa minuutissa lähdön maaliintulon jälkeen. Ravikulttuurit ja ravikilpailusäännöt ovat kovin erilaisia.
Bathurstin kilparata on aivan uusi. Avajaisia vietettiin viime lokakuussa. Katsomon mittasuhteet on rakennettu muutamalle sadalle katsojalle ja tunnelma on tiivis, vaikka yleisöä ei paljon olekaan. Myös tallialue on erittäin kompakti. Rata on 1065 metrin mittainen ja loppusuoralla on kapea sisäradan ohituskaista, jolla ohittamista keulahevonen on velvoitettu helpottamaan nousemalla hieman ulos.
MM-kilpailuit jatkuvat torstaina 26.2. kolmella osalähdöllä Pentrihtin radalla ja viimeinen osalähtö ajetaan sunnuntaina kisat avanneella Mananglen kaviouralla.
Pistetilanne (16/20):
1) Dexter Dunn NZL 161
2) Tim Tetrick USA 122
3) Tony le Beller FRA 116
4) Mika Forss FIN 111
5) Chris Alford AUS 110
6) Knud Mønster DEN 94
Jody Jamieson CAN 94
8) Pierre Vercruysse FRA 93
9) Guillermo Adrover SPA 78
10)Vidar Hop NOR 77