Hyppää sisältöön

Evartti on Nordic King 2024

kuvituskuva

Evartti. Kuva: Kirsi Kantokoski

Ravipäivän aikana myös PowerParkin raviradan lämminveristen rataennätys pistettiin uusiksi jopa kaksi kertaa.

 

Suomen suuripalkintoisimman yksittäisen kylmäverilähdön Nordic Kingin vei nimiinsä upealla keulajuoksulla miljoonan euron voittosumman toukokuussa Elitkampenin voitolla rikkonut Evartti. Santtu Raitala kiihdytti heti lähdössä kärkeen ja vei joukon vahvasti maaliin saakka. Toinen lähdössä oli Norjasta Härmään saapunut Stumne Fyr ja Ole Johan Östre ja kolmas Suomen V.G. Voitto ohjastajaan Ari Moilanen. V.G. voitto laukkasi lähdössä, mutta juoksi hurjaa vauhtia muut kiinni ja kolmanneksi aikaan 20,9. 

 

”Nyt me lähdettiin formulaykkösillä liikkeelle Iikan kanssa ja takana tapahtuviin ei voinut keskittyä. En tiedä, onko ikinä lähdetty suomenhevosilla matkaan niin kovaa kuin tänään lähdettiin, tuntui että turvavyöt olisi pitänyt olla kärryissä”, Raitala kertasi lähdön alkumetrejä.

 

13-vuotiaalle Evartille Nordic Kingin herruus oli jo toinen, sillä Evartti vei kisan myös vuonna 2022. Evartin voittoaika mailin matkalla oli 20,4.

 

”Tuntui äärimmäisen hyvältä, Evartin kanssa mitä haastatteluissa on oltu, ei ylisanoja pysty enää hirveästi enempää sanomaan. Mutta se, miten hienoon vireeseen ori on taas noussut, miten hienosti se tsemppasi Stumne Fyriä vastaan ja millä tyylillä hevonen teki koko lähdön tänään, niin se oli tosi makea tunne”, Raitala kehui. 

 

Evartin valmentaja on Antti Ojanperä, sitä hoitaa Jutta Ihalainen, sen omistaa Talli Pajatso ja sen on kasvattanut Olli Sippola.

 

”Se on meidän Evartti. Itsekin olen aina katsonut Vieskeriä ja muita ylöspäin ja se, että meillä on lähes sellainen hevonen, se tuntuu lähes uskomattomalta, ei sitä osaa ajatella. Se on hieno mies, osa ottaa rennosti. Evartti tykkää kesästä ja isoista kisoista”, tunnelmoi valmentaja Antti Ojanperä.

 

Uusi rataennätys 09,8

Italialainen ohjastaja-valmentaja Alessandro Gocciadoro paransi PowerParkin lämminveristen rataennätystä päivän aikana peräti kahteen kertaan. Ensin lähdössä 8 Zeudi AMG kellotti uudeksi rataennätykseksi 10,0, ja Käyttöauton mailissa (lähtö 10) ylivoimainen Colibri Jet paransi ennätystä vielä lukemiin 09,8.

 

”Rata ei ole lainkaan kova ja sitä kastellaan paljon. Kaarteet ovat hevosille hyvät, niissä pääsee etenemään”, Gocciadoro kehui päivän rataolosuhteita.  

 

Viihdyttävän ravipäivän avasi Pekka Lillbackan omistaman ja kasvattaman neljävuotiaan superlupaus Weikon viimeistelyhiitti ensi tiistaista Kaustisen Pikkupelimanni-ajon karsintaa varten.

 

Tulokset Nordic King -raveista.