Hyppää sisältöön

Iida Vironen ja Amanda Hänninen ovat vuoden 2024 Ponikypärien voittajat

Iida Vironen ja Hillshead's Lightning poniraveissa

Hillshead's Lightning ja Iida Vironen. Kuva: Maisa Hyttinen

Ponikypärät-sarjassa kilpailtiin kuluneen kesän aikana 58 poniraviurheilijan voimin. Pisteitä kerättiin toukokuun ja elokuun välisenä aikana niin, että A-ponien kanssa kilpailleilta huomioitiin pisteenlaskussa kahdeksan parasta sijoitusta ja B-ponien kanssa kilpailleilta kuusi parasta sijoitusta. Vuoden 2024 Ponikypärien voittajat ovat B-poneissa Iida Vironen ja Hillshead’s Lightning, sekä A-poneissa Amanda Hänninen ja Stenbydal’s Castilla. Ponikypärien voittajat palkitaan seuraavassa Nuorisogaalassa.

Tänä vuonna Ponikypäriin tuli sääntömuutos, jonka tavoitteena oli kannustaa osallistujia suorittamaan Hipposakatemian verkkokursseja. Tietyistä suoritetuista kursseista osallistujat saivat lisäpisteitä, kaksi pistettä suoritettua kurssia kohden. Lähdöistä lasketut pisteet sijoittivat Iida Virosen ja Elena Honkosen tasapistein kärkipaikalle, mutta Virosen kolme suoritettua verkkokurssia nostivat hänet lopulta B-ponien sarjan voittajaksi.

Kärkölässä asuva 16-vuotias Iida Vironen on melko tuore poniraviurheilun harrastaja. Ajoluvan hän suoritti jo vuonna 2021, mutta ensimmäiset startit hän ajoi vasta viime vuonna, kun Hillshead’s Lightning tuli kilpailuikään. Raveista Vironen innostui, kun perheen ratsujen lisäksi kotiin tuli lämminverinen ravihevonen, jolla pääsi opettelemaan ajamista. Samoihin aikoihin hän kävi myös Arto Laaksosen ravitallilla ja pääsi mukaan ravimatkoille.

Hillshead’s Lightning ostettiin 1-vuotiaana suoraan sen kasvattajalta Jenni Mäenpäältä. Gotlannin russponilla voi harrastaa pidempään, mikä vaikutti rotuvalintaan. Viroset eivät tuolloin löytäneet Suomen ponimarkkinoilta kilpailuikäistä ponia, joten katseet kääntyivät varsoihin. Iida Vironen on nyt kasvanut kilparadoille yhdessä ”Sampan” kanssa.

”Samppaan tuli kiinnitettyä huomiota hyvän suvun takia. Opetin Sampalle kaiken itse ja olemmekin tehneet aikalailla kaiken yhdessä ensimmäistä kertaa. Ensimmäiset ajokerrat ja hiitit, ensimmäinen startti, ensimmäinen voitto. Ollaan kasvettu yhdessä ja opittu tuntemaan toisemme”, Vironen kertaa.

Ponikypärien kilpailuaikana Hillshead’s Lightning voitti neljä lähtöä. Koko kauden aikana se on sijoittunut kolmen parhaan joukkoon seitsemän kertaa. Lähitulevaisuudessa tavoitteena on päästä osallistumaan lahjakkaan ponin kanssa Jokimaalla lokakuussa järjestettävään B-ponien 4-vuotismestaruuteen. Muutoin harrastaminen koostuu monipuolisesta tekemisestä.

”Samppa tykkää juoksemisesta ja ravaaminen on sille helppoa, se meneekin hienolla tyylillä. Samppa on kiltti, monipuolinen poni ja sillä tehdään paljon kaikkea ajamisen lisäksi. Olemme käyneet näyttelyissä, estekisoissa ja vetäneet rekeä. Sillä voi lähteä ratsastaen metsäpoluille tai sänkkärilaukoille”, Vironen kertoo.

Stenbydal's Castilla lähdön voittoloimi yllään
Stenbydal’s Castilla ja Amanda Hänninen. Kuva: Hanna Närhinen

A-kategorian poneissa mukana oli yksi tämän vuoden menestyneimmistä ponivaljakoista, Amanda Hänninen ja Stenbydal’s Castilla. He saivat heti alkukesästä täyteen kahdeksan voittoa pisteenlaskuun, ja kokonaisuudessaan vuosi 2024 on tuonut peräti 20 voittoa.

”Poni on noussut ihan avoimiin lähtöihin ja antanut uskomattomia elämyksiä. Mieleenpainuvin on ollut ponkkariviikonloppu, lauantaina voitto ja sunnuntaina toinen sija ponikuningatarkilpailun lähdöissä. Se hävisi vain 0,1 sekuntia voittajalle kokonaiskilpailussa”, 11-vuotias Hänninen kertoo.

5-vuotias tamma on tuotu Ruotsista Suomeen heti emästä vieroittamisen jälkeen, loppuvuodesta 2019. Stenbydal’s Castilla ostettiin erityisesti siksi, että sen emä Rosenbergs Candy oli aiemmin Hännisen perheen omistuksessa, ja myös se oli hyvä raviponi. Unelma-lempinimen saaneella Stenbydal’s Castillalla on kaikki hyvän raviponin ominaisuudet.

”Unelma on erittäin energinen luonnostaan, se tarvitsee paljon aktiviteetteja, tai muuten se tylsistyy ja keksii omaa kivaa, kuten karkailua. Se tykkää vauhdista ja sillä on erinomainen kilpailupää. Lisäksi se on myös hyvä montéponi”, Hänninen luettelee.

Loppuvuoden tavoitteeksi on asetettu Ruotsin 5-vuotismestaruuteen osallistuminen. Tulevaisuuteen Hännisellä on itselleen selkeä tavoite, sillä Kouvolassa asuva nuori poniraviurheilija tunnetaan nimenomaan aktiivisena ohjastajana ja valmentajana.

”Haluan ajaa mahdollisimman paljon poneilla kilpaa ennen hevosiin siirtymistä”, Hänninen toteaa.

Molempia Ponikypärien voittajia yhdistää rakkaus poneihin ja se, että poniraviurheilu on koko perheen yhteinen harrastus. Virosen perheessä Iidan pikkusiskot ovat innostuneet poniraviurheilusta hänen myötään, ja Amanda Hännisen perheessä puolestaan isosiskot ovat näyttäneet esimerkkiä hänelle poniraviurheilun polulle.

”Parasta on ponin kanssa monipuolinen tekeminen ja kun näkee työn tuloksen”, Iida Vironen kertoo poniraviurheilun parhaaksi puoleksi.

Myös Amanda Hänniselle ponien kanssa puuhailu on tärkeää.

”Poniraviurheilussa parasta on ponien kanssa monipuolinen puuhastelu. Ne ovat niin suloisia ponipalleroita, tähtisilmiä ja parhaita kavereita”, hän päättää.

Ponikypärät-kilpailusarjan säännöt

Ponikypärien tulokset 2024

B-ponit

1. Iida Vironen / Hillshead’s Lightning 90 pistettä
2. Elena Honkonen / Jokimäen Prinsessa 86
3. Taika Rauhio / Little Ferrari 84
4. Vilma Vironen / Valdo Wee 84
5. Eerika Koskenvalta / Tejas Klarita 76
6. Amanda Ljung / Bleckward C.C. 76
7. Elli-Noora Romppanen / Smedjans Dacapo 76
8. Neea Kopalainen / L.A Amarone 75
9. Bea-Noora Kyynäräinen / Jates Armada 71
10. Adele Kalenius / Wide 68
11. Veera Tiainen / Xakt 67
12. Sini Räisänen / Mr. Brightside 52
13. Fiia Espo / Skogens Zelda 34
14. Frida Bärlund / Lil’s Lotus 28
15. Tia Hänninen / Hillshead’s Pride 28
16. Emma Toikkanen / Ängdalas Retro 24
17. Lotta Mässeli /Jates Cinderella 18
18. Iida Vastamäki / Gemma Wee 14
19. Meiju Ranta / Krusa 0
19. Tiia Vainionpää / Kiperän Gnista 0

A-ponit

1. Amanda Hänninen / Stenbydal’s Castilla 129 pistettä
2. Rasmus Iivonen / Little Cherry Berry 124
3. Iines Kassinen / Aarteen Launo 119
4. Moona Honkonen / Jokimäen Jalmari 116
5. Linn Enroth / Ofelia 111
6. Oona Ikonen / Rosenbergs Brejk 110
7. Selina Korpela / Salazar 107
8. Jesse Ylitalo / Ferdie Flit 99
9. Kerttu Makkonen / Mirtillo 96
10. Silja Puranen / Niittykorven Pocahontas 96
11. Oona Hänninen / Ihmemaan Halihali 92
12. Jere Ala-Korpi / Stormy Eve 92
13. Jenny Kaipia / Ironie of Tovie’s Choice 89
14. Siiri Mäenpää / Castanja November Rain 85
15. Ida-Maria Saarinen / Beat It 75
16. Tessa Manninen / Aarteen Billy The Kid 71
17. Inka Lempinen / Hilarius Histamiini 70
18. Isla Ruhkala / Ahtilan Thelma 67
19. Essi Partanen / Sannikon Zorbett 66
20. Sara Räisänen / Jontun Aamunkajastus 65
21. Jonna Puustinen / Promisehill You Know Who 64
22. Iina Kuitto / Pirttirannan Milli 63
23. Nea Meriläinen / Kumlaby Elissa 60
24. Lotta Räisänen / Brigatin Halti Queen 58
25. Senja Kopalainen / Sonya A 52
26. Ninni Ikonen / Nigella 51
27. Niklas Kallio / Lekon Felix 50
28. Lempi Salmela / Ukkosen Poika 48
29. Karla Koivisto / Aarteen Sankaritar 41
30. Elina Särkelä / Muffin 40
31. Iina Tikkala / Ponikujan Elsa 40
32. Peppi Satosaari / Tiinuliinu 32
33. Emma Vasenkari / Ahtilan Velmeri 29
34. Henni Koivurova / Ponikujan Batriina 28
35. Daalia Koivupalo / Mimmi 26
36. Marian Lukkari / Pikkupirtin El Diablo 23
37. Anni Laurinen / Riitamäen Chili 23
38. Riina Härkönen / Kaunisharjun Casimir 0