Hyppää sisältöön

Killerin Eliitti järjestetään Jyväskylässä 40. kerran

Killerin raviradalla valmistaudutaan kevään päätapahtumaan eli Killerin Eliitti –raveihin, jotka juostaan lauantaina 26. huhtikuuta. Eliitti ajetaan nyt 40. kerran ja juhlavuoden kunniaksi kilpailun ykköspalkinto nousee 20 000 euroon.

”Hyvän ykköspalkinnon myötä uskon, että saamme kasaan tasokkaan kilpailun. Viime vuoden voittaja, kotiradan Sunrise Lover ja Beatasine on jo kutsuttu mukaan”, Keski-Suomen Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Kari Nyyssönen kertoo.

Kaikkien aikojen ensimmäisen Eliitin Uncle Samilla voittanut Erik Skutnabb on tulossa paikalle vetämään Eliitti-lähdön esittelyn. Esittelyssä nähdään myös voittoloimi 1970-luvulta, jolloin Skutnabb voitti Eliitin kahdesti: Uncle Samin lisäksi saman omistajan Express Pride voitti vuonna 1977.

”Jommalla kummalla kerralla muistan uineeni voiton jälkeen raviradan lammessa. Siihen aikaan meininki raviurheilussa oli muutenkin rennompaa”, pitkän uran ravivalmentajana tehnyt Skutnabb muistelee.

Killerin kevät jatkuu toukokuussa lounasraveilla, joissa tehdään suomalaista ravihistoriaa. Killerillä kokeillaan erityisluvalla sisäradan ohituskaistaa eli open stretchiä, joka on tuttu muutamilta ruotsalaisilta raviradoilta. Loppusuoralla saa käyttää sisäradan ohituskaistaa eli kärkihevosen takana juokseva valjakko voi yrittää ohitusta sisäkautta. Yleisesti sisintä rataa on käytetty ainoastaan turvakaistana.

”Ruotsissa open stretch on ollut käytössä ja odotan mielenkiinnolla, miten se toimii meillä. Ohituskaista herättää varmasti mielenkiintoa. Myöhemmin on tarkoitus vielä leventää sisäkaistaa ja siistiä sisäkentän yleisilmettä, jotta hevosten meneminen ohituskaistalle helpottuu entisestään”, Nyyssönen kertoo.

Suomen Hippos on myöntänyt Killerille luvan käyttää ohituskaistaa neljissä lounasraveissa alkukesän aikana.

Killerin Eliitti- ja Toto75-ravit juostaan lauantaina 26. huhtikuuta klo 14 alkaen. Sisäradan ohituskaista open stretch on ensimmäistä kertaa käytössä lounasraveissa perjantaina 9. toukokuuta.

Killerin ravirata

Lisätietoja,
Toimitusjohtaja Kari Nyyssönen, Keski-Suomen Ravirata Oy
puh. 010 321 0261
email: kari.nyyssonen@killeri.fi