Hyppää sisältöön

Ravihevoskasvattajia koskevia uudistuksia

Ravihevosten kasvattajapalkintojärjestelmä uudistui vuoden 2015 alusta. Kasvattajapalkinnot maksetaan uuden mallin mukaisesti vuonna 2015 juostujen ravikilpailupalkintojen perusteella ensimmäisen kerran toukokuussa 2016. Myös sekä Kriteriumin että Derbyn ennakkomaksukäytäntö uudistuu. Suomen Hippos maksaa kaikista vuonna 2015 ja sen jälkeen syntyvistä rekisteröidyistä ravurivarsoista ensimmäisen osallistumismaksuerän molempien rotujen Kriteriumiin ja Derbyyn.

Kasvattajapalkinnot vuoden 2015 ravikilpailupalkinnoista jaetaan uudella mallilla

Uuden mallin mukaiset kasvattajapalkinnot maksetaan ensimmäisen kerran vuonna 2015 juostujen palkintojen perusteella ja ne jaetaan ensimmäisen kerran toukokuussa 2016. Järjestelmä suuntaa kasvattajapalkinnot entistä nopeammin palvelemaan kotimaista kasvatustoimintaa.

Uusi malli 1.1.2015 alkaen:
Suomenhevoset                                                     Lämminveriset

3-4v                    15 %                                                 2-3v                    15 %
5v                        13 %                                                 4v                        13 %
6-11v                  10 %                                                 5-7 v                   10 %
12-15v                  5 %                                                 8-12v                  5 %

Kuninkuusravien ylimääräinen kasvattajapalkinto nousee nykyisestä 10 %:sta 15 %:iin. Alle 12-vuotiaiden kuninkuusraviosallistujien kasvattajat saavat vuodesta 2015 eteenpäin entistä suuremman, 25 % kasvattajapalkinnon. Kasvattajapalkintojen kasvattajakohtainen minimimaksu nousee 84 eurosta 150 euroon. Vuoden 2015 alusta alkaen kasvattaja, jonka kaikkien kasvattien kasvattajapalkkiokertymä on vähintään 150 euroa, on oikeutettu Suomen Hippoksen maksamiin kasvattajapalkintoihin.

Hevosen ulkomailla saavuttamien palkintojen perusteella maksettavat kasvattajapalkinnot ovat edelleen 10 % hevosen palkintosummasta, kuitenkin enintään 10 000 euroa/vuosi. Pienin maksettava hevoskohtainen palkinto on 170 euroa. Ulkomaille myydyn lämminverisen ravihevosen kasvattajapalkinnon perusteena ovat vain 2-7 -vuotiaana saavutetut palkinnot, joista kasvattajan tulee vuosittain anoa kasvattajapalkintoa Suomen Hippos ry:ltä.

Suomen Hippos maksaa ikäluokan 2015 Derbyn ja Kriteriumin osallistumismaksujen ensimmäiset maksuerät

Suomen Hippoksen hallitus päätti kesäkuussa 2014, että Hippos maksaa kaikista vuonna 2015 ja sen jälkeen syntyvistä rekisteröidyistä ravurivarsoista ensimmäisen osallistumismaksuerän molempien rotujen Kriteriumiin ja Derbyyn. Päätöksellä halutaan tukea kasvatusta konkreettisella toimenpiteellä sekä varmistaa Suomen suurimpien kasvattajakilpailuiden tulevaisuus. Uudistuksella uskotaan madallettavan omistajien kynnystä maksaa varsoista myös seuraavat maksuerät kilpailuihin ja kasvattavan ikäluokkien mukanaoloprosentteja Kriteriumissa ja Derbyssä.

Lisätietoa uudesta kasvattajapalkintomallista:
www.hippos.fi/kasvattajapalkinnot