Hyppää sisältöön

Raviurheilu on parapurjehtija Joni Roivasen uusi aluevaltaus – ”Hevoset ovat lähellä sydäntä”

Joni Roivanen osallistui viime marraskuussa Suomen ensimmäiseen paraponilähtöön. Tuolloin Roivasen apukuskina toimi Henna Halme. Kuva: Hippos/Juho Hämäläinen

Forssan Pilvenmäellä kilpaillaan lauantaina 21. toukokuuta Suomen historian kolmas paraponilähtö. Pararaviurheilun historia on Suomessa nuori, mutta harrastajakunta sitäkin innokkaampi. Forssan lähdön 12 osallistujasta yksi on purjehduksessakin kunnostautunut Joni Roivanen.

Kotimaisen raviurheilun historian ensimmäinen paraponilähtö järjestettiin Vermossa viime marraskuussa. Ensimmäisen lähdön suunnittelun yhteydessä syntyi myös Suomen para-ravi -ja ratsastusyhdistys, jonka tarkoituksena on kehittää suomalaista pararavitoimintaa.

Ensimmäisen lähdön jälkeen oli selvää, että kyseessä ei ollut kertaluontoinen tapahtuma, vaan jatkumoa oli luvassa. Seuraavan kerran pararaviurheilijat starttasivat Lahden Jokimaalla 16.4. ja historian kolmas lähtö ajetaan Forssan Pilvenmäellä tulevana lauantaina.

Kahdentoista osallistujan joukossa on aikaisemmissa lähdöissä startanneita kilpailijoita, sekä ensikertalaisia.

Yksi Forssan lähtöä innolla odottavista kilpailijoista on Joni Roivanen. Hän starttasi myös Vermon paraponilähdössä.

”Joni on aivan innoissaan, ja aina valmiina lähtemään. Ihmettelen aina, miten sitä energiaa riittää. Mutta se on varmaan sukuvika”, Jonin äiti Johanna Roivanen kertoo.

Urheilu on kiinteä osa Roivasen elämää. Hän on kiertänyt maailmaa Special Olympics -kilpailuissa, lajinaan purjehdus. Raviurheilu on Roivaisen monipuolisen lajiosaamisen uusimpia tuttavuuksia.

”Raviurheilu on tullut Jonille ihan uutena lajina. Meillä oli viime kesänä ensimmäinen kehitysvammaista ravileiri, ja ratsastuksen opettajamme kysyi, olisimmeko kiinnostuneita paraponilähdöstä. Myös Bella Varjonen oli yksi taustahenkilö ravi-innostuksen syttymiseen.”

”Ratsastusleirien yhtenä ohjelmanumerona on ollut, että leiriläiset pääsisivät käymään katsomassa ravikisoja”, Roivanen kertoo.

Kilpaileminen nauttii vauhdikkaista lajeista, mutta raviurheilussa yksi asia on ylitse muiden.

”Hevoset ovat lähellä sydäntä. Sen kiinnostuksen hän on saanut minulta, ja minä taas isoäidiltäni. Lisäksi kaikki vauhdikkaat lajit kiinnostavat. Ja kilpaileminen, totta kai”, Johanna Roivanen kuvailee.

Lähdön ohjastajilla on joko fyysinen tai kehitykseen liittyvä vamma. Ponien kanssa rattailla istuivat apuohjastajat, joista monet ovat tuttuja nimiä ravimaailman huipulta. Roivasen apukuskina toimii Forssassa Anssi Nurminen. Roivanen ohjastaa lähdössä ponia Annagaard Rhodos.

Paraponilähtö, Forssan Pilvenmäki, 21.5.2022, kello 12.35

1140m

Romeo Ponkkonen/Tommi Kylliäinen, John-Erik

Anna Pakarinen/Emma Väre, Polina

Aki Kaarnisto/Hannu Torvinen, Niittykorven Zorro

Heikki Valli/Santtu Raitala, Valkeeojan Duracelli

1200m

Ilari Eerola/Hannu Korpi, Hovers Wille

Teemu Karisto/Juha Utala, Ponikujan Veeti

Matias Metsälä/Ari Moilanen, Sirkkala Primustella

Ville-Petteri Lehtinen/Antti Teivainen, Tomtagårdens Widar

1260m

Satu Pirskanen/Tapio Perttunen, Serpentine’s Wilhelmiina

Peppi Hautala/Hanna Uljas, Rondeletia Wilson

Joni Roivanen/Anssi Nurminen, Annagaard Rhodos

Katja Peltomaa/Teemu Okkolin, Riinan Rusina