Hyppää sisältöön

Suomen Hippoksen valtuuskunta kannatti kolmen rahapeliyhteisön rahapelitoimintojen yhdistämistä

Suomen Hippos ry:n valtuuskunta kokoontui ylimääräiseen kokoukseen 16.3.2016. Kokouksessa käsiteltiin rahapeliyhteisöjen Fintoto Oy:n, Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen rahapelitoimintojen yhdistämistä. Keskeisimpiä käsiteltäviä aiheita olivat Fintoton kauppahinta ja arpajaislakiluonnos. Valtuuskunnan kaikki läsnä olleet 42 jäsentä hyväksyivät Suomen hallituksen esitysluonnoksen rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämisestä yksimielisesti.

Suomen Hippos ry:n päätöksen myötä rahapelitoimintojen yhdistämisprosessi jatkuu arpajaislain ja muun yhdessä sovitun valmistelun muodossa. Fintoto on ollut mukana rahapelitoimintojen integrointityössä, mikä jatkuu tiiviisti uuden yhtiön perustamiseen asti.

Valtion esityksen mukaan Fintoton osakekanta siirtyy uudelle valtion kokonaan omistamalle peliyhtiölle kolmen miljoonan euron kauppahinnalla. Peliyhtiön tuotoista hevosala tulee saamaan neljä prosenttia. On arvioitu, että hevosalalle tuloutettava määrä olisi noin 8 miljoonaa euroa enemmän kuin Fintoto Oy:n vuoden 2015 tuloutus, joka oli noin 31 milj. euroa.

Arpajaislakiluonnoksessa esitetään, että hevoskasvatuksen ja -urheilun edistämiseen tarkoitetusta tuotosta osoitetaan vähintään 95 prosenttia raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestölle sekä tämän jäsenyhteisöille. Tuotonjako toteutetaan siten, että raviurheilun- ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö tekee maa- ja metsätalousministeriölle esityksen vuosittaisesta jakosuunnitelmasta avustuksensaajille ja käyttötarkoituksiin.

”Suomen Hippoksen valtuuskunta päätti kansliapäällikkö Nergiä kuultuaan, että hevosalan edun mukaista on hyväksyä kokouksessa täydennetty hallituksen esitysluonnos. Nyt kun neuvottelut ovat päättyneet, keskitymme Fintotossa täysillä uuden rahapeliyhtiön valmistelutyöhön. Haluamme, että hevospelit saavat merkittävän roolin uudessa yhtiössä”, Suomen Hippos ry:n ja Fintoto Oy:n toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi toteaa.

Lisätietoja,
Pertti Koskenniemi
Toimitusjohtaja
Puh. 0400 251 916
E-mail. pertti.koskenniemi@fintoto.fi