Hyppää sisältöön

Suomenratsut ry vahvasti mukana suomenhevostalkoissa

Suomenratsut ry on myös vahvasti mukana suomenhevostalkoissa ja kannustamassa suomenratsutammojen astuttamista. Tamman astuttaminen tänä keväänä kannattaa, sillä Suomenratsut ry maksaa kaikkien vuonna 2015 syntyneiden ja rekisteröityjen R-suunnan oriiden jälkeläisten ensimmäisen vuoden Suomenratsujen Kasvattajakilpailun osallistumismaksun.

000 vekseliini

Suomenratsut ry:n tekemän panostuksen myötä vuonna 2021 kilpailuun osallistuvat suomenhevosratsut tavoittelevat normaalia suurempaa palkintopottia. Kun kaikkien R-suunnan oriiden jälkeläisten koko ikäluokka maksetaan mukaan kasvattajakilpailuun puhutaan tuhansien eurojen satsauksesta.  Suomenratsut ry haluaa panostuksellaan tukea niin oriinomistajia kuin varsan kasvattajia ja tulevia omistajia.

Lisätietoja

Kirsti Palva

Suomenratsut ry puheenjohtaja

puh. 050-5093347

www.hippos.fi/suomenhevostalkoot

www.facebook.com/suomenhevostalkoot

Suomenhevostalkoot on 30.9.2014 asti kestävä kampanja, jonka tavoitteena on tehdä tunnetuksi suomenhevosen merkitystä suomalaisten arjessa sekä vahvistaa suomenhevosen ympärillä olevaa yhteishenkeä. Työ suomenhevosen eteen jatkuu osana Suomen Hippoksen ja suomenhevosyhdistysten toimintaa myös kampanjan jälkeen.  Suomen Hippoksessa on parhaillaan käynnissä useita kehityshankkeita, jotka koskettavat myös suomenhevosta.