Suomen Hippos ry maksaa näyttelyissä ja kilpailuissa saavutettujen tulosten sekä jälkeläisten perusteella palkituille hevosille palkkioita. Jalostusvaliokunta on kokouksessaan 4.3.2015 vahvistanut kantakirjahevosten jälkeläispalkinnot sekä nostanut kantakirjahevosten palkintoja vuoden 2014 tulosten perusteella. Uusia valio-oriita ovat Liising ja Pellervo.
Palkitsemisten perusteena käytetään suomenhevosten ja lämminveristen ravihevosten jalostusohjesäännöissä kuvattuja vähimmäisrajoja sekä hevosten ravikilpailumenestystä eri ikäkausina ja suurkilpailuissa. Vuoden 2015 alusta alkaen R- ja Pr-suunnan jälkeläispalkinnot ja kantakirjapalkintojen korotukset myönnetään anomusten perusteella jalostusohjesäännön perusteiden mukaisesti. Vuoden 2014 perusteella korotuksia on mahdollista anoa vielä 15.5.2015.
Jalostusohjesäännöt ovat luettavissa täällä
Jälkeläispalkintoanomus R- ja P-suuntaAvautuu uuteen ikkunaan
Anomus KTK-luokan korottamiseksi R- ja P-suuntaAvautuu uuteen ikkunaan
Suomenhevoset
JÄLKELÄISPALKITUT
Uusia jälkeläispalkittuja valio-oriita palkittiin kaksi, juoksijasuunnan ori Liising ja ratsusuunnan ori Pellervo.
L3I-palkinnon sai ratsuori Lorentso ja L3II palkinnon pienhevossuunnan oriit Mirlakka ja E.V. Jovankka.
Jälkeläispalkittuja juoksijasuunnan valiotammoja oli yhdeksän. L3I palkinnon sai 17 ja L3II palkinnnon 22 juoksijatammaa. Ratsusuunnan tammoista ainoana L3I tammana palkittiin Kelmerita ja L3II tammoja palkittiin kolme. Suomenpienhevostammoista L3I-palkinnon sai Epona.
Jälkeläispalkitut 2015Avautuu uuteen ikkunaan
Valio‐palkitut juoksijasuunnan tammat, jälkeläisetAvautuu uuteen ikkunaan
L3I jälkeläispalkitut juoksijasuunta, jälkeläisetAvautuu uuteen ikkunaan
L3 II jälkeläispalkitut juoksijasuunta, jälkeläisetAvautuu uuteen ikkunaan
KANTAKIRJAPALKITUT
I palkinnon kantakirjaoreiksi juoksijasuunnalta nousivat Elias Intomieli, Keisar, Koivikon Kalle, Ponnen Onni ja Tapsan Tahti. Juoksijatammoista samaan palkintoon nousi yhteensä 12 tammaa. II palkinnon hevosia oli kuusi, jotka olivat kaikki oriita. III palkinnon hevosia oli myös yhteensä kuusi, mutta niistä yksi oli tamma Henkan Huilu. R-suunnan oriista I palkintoon nousivat Pimun Pilske ja Jalopeno. Ori Knuutilan Veikko nousi II palkintoon.
Kantakirjaluokkaa korottaneetAvautuu uuteen ikkunaan
Lämminveriset ravihevoset
JÄLKELÄISPALKITUT
Lämminveritammoista A-luokkaan nostettiin tammat Bonnie Sebarg, Donna Bonita ja Expressive Rose. AB-luokkaan nostettiin 16 tammaa.
Jälkeläispalkitut 2015Avautuu uuteen ikkunaan
A tammat, jälkeläisetAvautuu uuteen ikkunaan
AB tammat, jälkeläisetAvautuu uuteen ikkunaan
KANTAKIRJAPALKITUT
Kantakirjaluokkien korotuksissa B-jalostusluokkaan nousi tamma La Nette.
La Nette 246001L00101953, (Lass Zefyr – Lucinette). Om. ja kasv. Kuokkanen Reijo ja Sakari, Valtimo.
8-8-8-8/9-7, 5320€, 205€/st, 15,3a, 16,9
Jälkeläispalkkio ja kantakirjauspalkkiot maksetaan sille, jonka omistuksessa hevonen on ollut palkitsemishetkellä. Palkkiot maksetaan syksyllä 2015 samaan aikaan suomenhevosten ja lämminveristen kantakirjauspalkkioiden kanssa.