Hyppää sisältöön

Haemme asiakaspalvelijaa kasvatuksen ja omistamisen palveluihin 

kuvituskuva

Kuva: Pirje Fager-Pintilä

Kasvatuksen ja omistamisen osaston asiakaspalvelijana olet osana kahdeksan henkilön tiimiä. Työtehtäviisi kuuluu hevosten rekisteröintiin, kasvatus- ja ravikilpailutoimintaan sekä omistajanvaihdoksiin liittyvät asiat. Lisäksi pääset kehittämään yhdessä tiimin kanssa hevosen omistajuutta ja siihen liittyviä palveluita alan muuttuvassa toimintaympäristössä. 

Tehtävä edellyttää hyvää kykyä toimia asiakaspalvelutehtävissä. Eduksi katsotaan ravikilpailutoimintaan liittyvä osaaminen.  

Odotamme sinulta:  

  • vahvaa kotimaisen ravi- ja hevostalouden osaamista 
  • tavoitteellista, asiakassuuntautunutta työskentelytapaa 
  • hyvää paineensietokykyä sekä hyviä tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja 
  • huolellista ja täsmällistä otetta työtehtäviin 
  • soveltuvaa koulutusta 
  • suomen, englannin ja ruotsin kielen taitoa 

Tarjoamme sinulle:  

  • mahdollisuuden työskennellä raviurheilun ja hevostalouden parissa 
  • mielenkiintoisen ja elävän työympäristön 
  • osaavan asiantuntijaorganisaation ja hyvien työkavereiden tuen työlle 
  • joustavan työajan ja hybridityömallin 
  • lounasedun, virike/työmatkaedun, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä alaan liittyviä etuja 
  • tehtävää ja kykyjä vastaavan palkan  

Viihtyisät toimitilamme sijaitsevat Espoossa Vermon raviradalla. 

Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, ja tehtävä täytetään välittömästi sopivan henkilön löydyttyä. Lopullinen toimenkuva muodostuu valittavan henkilön vahvuuksien perusteella. Hakemus ja CV pyydetään toimittamaan 28.5. mennessä Kasvatuksen ja omistamisen palveluiden päällikkö Tea Niemelle tea.niemi@hippos.fi, p. 040 6565 466 (ma-to), joka toimii myös lisätietojen antajana.  

Suomen Hippos ry on suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen valtakunnallinen keskusjärjestö. Haluamme olla arvostettu, elinvoimainen ja uudistuva raviurheilun sekä hevoskasvatuksen yhteisö, jonka toiminnan keskiössä on hevosen ja ihmisen hyvinvointi. Hippos pitää rekisteriä kaikkien hevoseläinten ja kantakirjaa 14 Suomessa kasvatettavan hevosrodun osalta sekä johtaa ja valvoo ravikilpailutoimintaa maassamme. Hippokseen kuuluu myös Suomen Hevosurheilulehti Oy.