Hyppää sisältöön

Suomen Hippos jätti ensimmäisen toimintailmoituksensa avoimuusrekisteriin – ”Alan tulevaisuutta ei voida rakentaa kahden tai kolmen vuoden näkymällä” 

Suomenhevosia Hevosvaltiopäivillä 20.9.2022. Seuraavan kerran hevoset valtaavat Eduskuntatalon Suomenhevosen päivänä ensi perjantaina 6.9.2024. Kuva:Juho Hämäläinen

Suomessa tuli alkuvuodesta voimaan avoimuusrekisterilaki, jonka myötä uuteen Valtiontalouden tarkastusviraston hallinnoimaan avoimuusrekisteriin ilmoitetaan eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvasta vaikuttamistoiminnasta sekä sen neuvonnasta. Myös Suomen Hippos jätti tänään ensimmäisen toimintailmoituksensa huhti-kesäkuun toiminnasta. Ensimmäisellä kirjausajanjaksolla korostui yhteistyö maa- ja metsätalousministeriön kanssa niin rahapelimarkkinan muutoksesta kuin alan kokonaisrahoituksen turvaamiseksi. 

”Olemme koko vuoden ajan keskustelleet niin hevosalan rahoituksen kuin siihen oleellisesti vaikuttavasta rahapelimarkkinan muutoksesta. Lisäksi olemme mukana vaikuttamassa mm. eläinten hyvinvointilain hevosasetukseen, jossa tärkeintä on huolehtia asetustason määrittelemisestä kestävästi ja niin, että se edistää hevosten kokonaishyvinvointia”, toimitusjohtaja Minna Mäenpää avaa tehdyn ilmoituksen sisältöä.  

Suomen Hippoksessa vuorovaikutuksessa päättäjien kanssa toimivat sekä operatiivinen johto että luottamushenkilöt.  

”Vuoropuhelu ja alan perustoimintoja koskeva työ maa- ja metsätalousministeriön kanssa on viime vuodet ollut säännöllistä, hyvää ja välitöntä. Sen rinnalla keskustelemme myös laajemmin poliittisen kentän toimijoiden sekä alan muiden edunvalvontajärjestöjen kanssa.”  

Tavoitteet ovat kirkkaat: Suomen Hippoksen tehtävänä on turvata alan rahoitus tämänhetkisessä leikkauspaineessa sellaiselle tasolle, jolla elinkeino pääsee taloudellisesti haastavasta ajasta eteenpäin.   

”Keskusjärjestönä tehtävämme on tehdä kaikkemme, lisätäksemme ymmärrystä elinkeinon vaikuttavuudesta ja saadaksemme rahoituskokonaisuuden kestävälle tasolle nykyisessä leikkauspaineessa. Hevosiin viime vuosina satsanneet kasvattajat ja omistajat tarvitsevat mahdollisimman pian mahdollisimman selkeän näkymän tulevaan.”  

“Jokainen astuttamispäätös on pitkäjänteinen investointi elinkeinoon. Alan tulevaisuutta ei voida rakentaa kahden tai kolmen vuoden näkymällä.”  

Avoimuusrekisterin ensimmäinen toimintailmoituskausi koskee huhti-kesäkuuta 2024. Ilmoitusvelvollisuus koskee epävirallista, verkostomaista ja suhdetoimintaan liittyvää yhteydenpitoa. Jatkossa toimintailmoitukset tehdään kaksi kertaa vuodessa. Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät mm. julkinen viestintä, tekninen asiointi ministeriön kanssa esimerkiksi koskien tukihakemuksia, tapahtumakutsut sekä päättäjätapaamiset ja kuulemiset, joista pidetään eduskunnan puolesta kirjaa. 

Hevosala on vahvasti edustettuna Eduskuntatalolla myös ensi viikolla, kun Eduskunnan hevosystäväin seura, Suomen Hippos ry, Suomenhevosliitto ja MTK ry järjestävät Suomenhevosen päivänä 6.9. avoimen keskustelutilaisuuden suomenhevosen ja kotimaisen hevoskasvatuksen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Tilaisuus on avoin ja se tullaan myös striimaamaan.

Suomen Hippoksen toimintailmoitus avoimuusrekisterissä

Lisätietoja: 

Toimitusjohtaja Minna Mäenpää, minna.maenpaa@hippos.fi  ja p. 040 511 2067.