Elämäntyönsä perinteisessä työajossa tehnyt Uuras on jättänyt kavionjälkensä luomupelloille ja moderneille puistonhoitosavotoille, kuljettanut ihmisiä elämän tärkeissä tapahtumissa, taipunut tarpeen vaatiessa vaikka sotahevoseksi valkokankaalle – mutta ennen muuta opettanut lukemattomia ihmisiä ymmärrykseen ja yhteistyöhön hevosen kanssa.
”Uuraksen hankkiessani lupasin sille elinkautisen. Perhe, jolta sen ostin, oli ruunaan todella kiintynyt, ja heille oli tärkeää, ettei se lähde minulta kiertoon. Kovasti vakuuttivat, että kyllä se vielä ostohintansakin takaisin raviradalla tienaa”, muistelee Tanja Lundsten.
Lundsten on oman lupauksensa pitänyt – yhteistä taivalta on pätkytelty jo 21 vuotta. Entisen omistajan lupailut tienesteistä sen sijaan ovat menneet ihan mönkään.
”Työhevosena Uuras on tienannut ostorahansa moneen kertaan. Ja varmasti isommat rahat kuin mihin sillä olisi raviradoilla ollut mahdollisuuksia!”
Alkukesästä 30 vuotta täyttänyt Uuras on sellainen tavallisennäköinen hevonen – arkinen punarautias, pikkuiset päämerkit ja vähän sukkaa takajaloissa. Mutta siihenpä tavallisuus sen kohdalla päättyykin. Tarja Lundsten tiesi heti ruunan kohdatessaan, että tässä se nyt on.
”Minulla oli kriteerilista, millaisen hevosen haluan, muun muassa ei saanut olla liian kallis ja piti olla perusratsastettu. Uuras ei täyttänyt yhtään kriteeriä! Mutta kun se tuona kesäiltana tuli tarhan portille, täysin coolina ja itsevarmana, hakeutui lähelle – siinä oli todella sitä jotain.”
Ravihevosta Lundsten ei tarvinnut, eikä olisi sellaisen kanssa mitään osannutkaan. Ratsastus- ja hevoskokemusta oli ratsastuskoulun ja jonkun vuokrahevosen verran, mutta fokus oli alusta asti selvä:
”Ukilla oli aikanaan työhevosia, ja jostain sieltä se haave kai on jäänyt elämään. Hevosen kanssa piti päästä tekemään oikeita töitä.”
Yhdessä opetellen työn syrjään
Ja yhdessä aloitettiin. Uuraksella oli jo paljon työhevosen osaamista takataskussaan: paljon reissannut, raviurallaan niin ihmis- kuin hevospaljoudessakin toimimaan tottunut rauhallinen ruuna ei vähästä hätkähtänyt ja antoi emännän opetella rauhassa.
”Ensimmäinen vuosi meni kinatessa. Uuras on halutessaan todella kovapäinen, ja monet monituiset kerrat on käyty tahtojen taistelua ja perkeleitä on lennellyt. Alkuun se oli vielä kovin kiireinen, ja sellaisenkin varoituksen sain, että jos se lähtee, sitä ei naisihminen pitele. Alkuun laitettiin kärryt hetkeksi syrjään ja aloitettiin yhteistyön opettelu selästä käsin – ja kun aikanaan sen sitten aisoihin laitoin, ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa.”
Väsyttämällä ja ajan kanssa on Lundsten vahvatahtoisen ruunansa kanssa aina pärjännyt. Ja aikaa on tarvittukin niissä hetkissä, jolloin asiat ovat olleet uusia niin omistajalle kuin hevoselle.
”Minä opettelin valjastamaan ja Uuras opetteli seisomaan. Eikä tuolloin alkuaikoina ainakaan omissa piireissä kukaan edes tiennyt mistään valjastuksista, ja kantapään kautta on tullut opittua setolkkaremminkin merkitys”, Lundsten virnistää.
Mainitun setolkkaremmin puutteessa katkaistu aisa oli viimeinen niitti, joka johti hakeutumaan tiedon äärelle ja enemmän osaavien pakeille:
”Työhevosharrastajat, Siru Saarinen, Eino Leikas, kaikki tärkeitä osaajia ja tahoja, joiden avulla ollaan päästy eteenpäin. Mieleen on jäänyt myös työhevosmies Toivo Pulliaisen lausahdus – kun ensimmäisen kerran hänen kanssaan kohdattiin, hyppäsin reestä ja laskin ohjat maahan ja Uuras jäi siihen odottamaan, ja Topi kun näki sen, sanoi että ’kuule tyttö, tuon hevosen kanssa sinä voit tehdä ihan mitä haluat.”
Hevosen kohtaaminen
Kun sitten reen ja muiden ajovehkeiden kanssa päästiin sinuksi, alkoi pikkuhiljaa työura, joka on jatkunut näihin päiviin: ajelutuksia, tempauksia ja tapahtumia, häitä ja hautajaisia. Yhteisöllisyys ja ihmisten kanssa oleminen ovat alusta asti olleet niin Uuraksen kuin Lundstenin työmaata.
”Hevonen pitää viedä sinne missä ihmisiä on. Hevonen herättää huomiota, se koskettaa ja irrottaa kielenkannat. Hevosen kohtaaminen kaupungissa tai puistossa on elämys, eikä liikutuksen kyyneliltäkään aina vältytä. Kyyneleet eivät ole olleet itselläkään kaukana tilanteissa, joissa jo syvästi dementoitunut ikäihminen havahtuu hevosen läsnäoloon ja on hetken ihan valpas ja läsnä.”
Vielä 27-vuotiaana kyntökisat Vello Tammen kanssa voittanut Uuras rakastaa työtään. Ja sitä tekemistä on vuosien saatossa riittänyt – kun sana kaikkeen käyvästä toimivasta hevosesta on kiirinyt, on Uurasta pyydetty keikalle milloin minnekin. Uuraksen viisaus ja tilannettaju näkyy Lundstenin mukaan nimenomaan kohtaamisissa.
”Se erottaa kyllä, milloin ollaan töissä ja minkälaisissa töissä. Ratsastushommat ja kentällä pyöriminen ovat sille maailman eniten boring, mutta kun laitetaan länget kaulaan, se tekee mitä pyydetään. Aisojen välissä oleminen on sille työaikaa. Se on lasten kanssa aivan omanlaisensa, mutta osaa todella koetella vähän kokeneemman käsittelijän tahdonlujuutta. Ei kyseenalaista, mutta koettelee.”
Hevosvoimaa perinnepaketissa parhaimmillaan
158-säkäinen Uuras on Lundstenin näkemyksen mukaan rakenteeltaan työhevoseksi täydellinen, minkä vahvistavat myös aktiiviset työvuodet ilman rasitusvaivoja tai vammoja.
”Tykkään että hevosen täytyy olla vähän skrode. Uuras on parhaassa fysiikassaan painanut 580 kg, ja vaikka nyt iän myötä selkä on jo vähän painunut, se on lihaksensa kyllä pitänyt. Sillä on neljä järeää ja kuivaa jalkaa – ja ne jalat myös mahtuvat liikkumaan. Uuras ei ole koskaan ollut epäpuhdas tai ontunut.”
Kun hevosen työpäivät venyvät esimerkiksi pellolla 6-tuntisiksi, on toimivuuden varmistamiseksi myös varusteiden oltava kunnossa. Perinteet ja kädentaidot ovat työvarustuksessa arvossaan.
”Länget ovat tärkeimmät. Ne teetän länkimestari Vilho Vartianmäellä. Mäkivyöt olen myös teetättänyt ajelutuskärryvaljastusta ajatellen leveämmällä ja pehmustetulla takaremmillä. Mutta muutoinpa työkalustoa vielä löytyy ihan alkuperäisitäkin, vaihtelevassa kunnossa toki, mutta onneksi nykyään alkaa olla myös ammattilaisia, joilla valjaita ja varusteita saa teetettyä ja huollettua. Eikä edelleenkään ole parempaa kuin alkuperäinen Fiskarsin 9-aura!”
Ja omalla tavalla perinteikäs on myös Uuras itse: kun hevonen on yli kolmenkymmenen, ei ihme että sukutaulun nimet eivät ole niitä moderneimpia.
”Harvalla nykypäivän suomenhevosella näkyy Eri-Aaroni ja Lohdutus neljännessä polvessa. Isänä on vuonna 1966 syntynyt Ero-Ponsi ja lähin kertaus on vuonna 1951 syntynyt Ponne (3+5). Moni tämänkin sukutaulun yksilö löytyy kuitenkin nykypäivän eri suuntien suomenhevosten sukutauluista – toki hieman kauempaa”, kertoo Suomen Hippoksen jalostusinformaatikko Susanna Back.
Nykypäivänä suomenhevosia jalostetaan neljälle eri jalostussuunnalle, mutta kantakirjan perustamisen aikoina lähtökohta oli työhevonen. Nykypäivänä juoksijat, ratsut ja monipuoliset erikokoiset käyttöhevoset ovat syrjäyttäneet varsinaisen työhevossuunnan suosioita.
”Huolimatta eriävistä jalostussuunnista tarpeeksi kauas mentäessä kaikkien suomenhevosten taustalta löytyy samoja nimiä. Suomenhevonen on suomenhevonen jalostussuunnista huolimatta. Jalostus on pitkäjänteistä työtä, mutta toisaalta nykymuotoinen suomenhevosjalostus ei lopulta ole vielä kovinkaan vanhaa. Suomenhevosten sukupolvien välinen aika on laskennallisesti noin 11 vuotta, joten reilun 100 vuoden historia on vielä melko lyhyt”, Back täydentää.
”Kohtaamme työpäivien mittaan varmasti satoja lapsia ja nuoria. Koululaisia, tarhalaisia, kaikenikäisiä ja kaikenlaisista taustoista tulevia lapsia, joille hevosen kohtaaminen on varmasti elämys. Tällaisten kohtaamisten arvo on mittaamaton ja niiden hyvinvointivaikutus kantaa pitkälle.” – Tanja Lundsten
Hevosen jäljet maaperässä – ja sydämessä
Parinkymmenen työhevosvuotensa aikana Lundsten on ilokseen nähnyt kulttuurinmuutoksen: aikanaan työhevostaitoja sai toden totta kaivella kiven silmästä, mutta tänä päivänä tietoa ja koulutusta on aivan eri tavalla saatavilla. Yhä useampi innostuu, ratsuihmiset hakevat uutta kiinnostavaa tekemistä hevostensa kanssa, ja onpa työhomma monelle eläköityvälle ravurillekin mielekäs uusi ura.
Ainutlaatuista kulttuurityötä on Tanja Lundsten tehnyt myös omassa pihassaan: kotitila Känkkälän tiluksilla on ehtinyt Uuraksenkin työvuosien aikana piipahtaa kymmenkunta työssäoppijaa ja varmasti satoja muita kävijöitä, joihin työsuomenhevosen kohtaaminen on jättänyt jälkensä.
Viimeiset 10 vuotta Lundsten hevosineen on ollut Lasten ja Nuorten Puutarhayhdistyksen palveluksessa Helsingissä. Kasvukauden mittaan työpäiviä pelloilla kertyy noin 13 vuodessa. Lundsten ei voi kyllin korostaa hevosen hyötyjä pienviljelyssä:
”Kumpulassa näkee selvästi jo maaperästä kymmenessä vuodessa hevosen kanssa tehdyn työn vaikutukset: maaperä on multavaa, kuohkeaa ja pieneliörikasta – se elää ihan eri tavalla kuin konevoimin työstetty maaperä. Pienillä petoaloilla ja ahtaissa paikoissa hevonen on lisäksi ketterä voimanlähde, joka mahdollistaa monenlaista: olemme viime vuonna tehneet esimerkiksi perunalle, juureksille ja kaaleille kohopenkit, joiden teko ei millään koneella onnistu.”
Ja kun ollaan keskellä Helsingin kaupunkia, unohtaa ei sovi hevosen sosiaalista, pedagogista ja emotionaalista vaikutusta:
”Kohtaamme työpäivien mittaan varmasti satoja lapsia ja nuoria. Koululaisia, tarhalaisia, kaikenikäisiä ja kaikenlaisista taustoista tulevia lapsia, joille hevosen kohtaaminen on varmasti elämys. Tällaisten kohtaamisten arvo on mittaamaton ja niiden hyvinvointivaikutus kantaa pitkälle.”
Pojasta polvi paranee
Uuraksen suurin saappaisin on pikkuhiljaa astunut ori Tuohivirsu – ja nyt myös sen pojat, joita on käynyt Lundstenilla koulutuksessa. Ja vaikka vanhassa maestrossa vielä virtaa riittääkin, katselee Lundsten varovasti myös varsanmyyntisivuja. Mutta vieläkö harjaantunut työhevosihminen luottaa tuuriinsa – löytyykö aarteita tai tulevaisuuden uuraksia?
”Myytäviä hevosia tulee silmäiltyä ajatusleikkinä, josko löytyisi sopivia työhevosen aihioita, ja kyllä uskon, että niitä helmiäkin vielä löytyy. Sinällään sukutaululla ei ole väliä, mutta irtopalaa ja kaviorustoluutumaa en perinnöllisesti halua. Työhevoselle luonne on tärkein. Säpäkkää en ota, silmässä ei saa yhtään välähtää – ja varsasta kyllä näkee. Ja rakenteen täytyy olla riittävän järeä. Oma ori Tuohivirsu on osoittautunut täydelliseksi työhevoseksi. Sille olen yrittänyt löytää sopivaa tammaa, jotta saisin siitä jälkeläisen”, Lundsten puntaroi.
”Vaikka kasvattajia ei hirveästi ole, löytyy niitä vanhoja työhevossukujakin vielä. Ja mielenkiinnolla seuraan erityisesti pohjoisen väkeä, yrittäjiä, joilla on monipuolista hevostoimintaa vaelluksineen ja kasvatustakin.”
Lundstenilta on turha kysyä, onko Uuras hänen elämänsä hevonen. Yhdessä tehty matka on hitsannut yhteen tytön ja hevosen.
”Toivon ja luulen, että se lähtee kuten on elänytkin – saappaat jalassa. Sitä lähtemistä on turha miettiä, nyt edetään hevosen ehdoilla, pidetään se hyvässä kunnossa ja hyvällä mielellä, ja säännöllisessä liikkeessä. Kun siitä tulee sellainen sählääjä, jos se ei liiku. Ei pysy käynnissä ja sählää. Oikein ketku”, naurahtaa Lundsten kiintymystä äänessään.
Uuras
Ravit: 30,4ake-28,7ke. 73 starttia 5-4-4.
Työkisat: viisi SM-kultaa, kolme hopeaa ja neljä pronssia vuosina 2007-2019
Vetokisat: 2008 1. sija 23 porrasta 4,3 m Juankoski; 2009 1. sija 16 porrasta Kaavi; kahdesti 4. sija Tuusniemi.
Elokuvat/sarjat: Tauno Tukevan sota, Missä kuljimme kerran, Tähtitaivas talon yllä, Elämää suurempaa, Valtiopeli, Suomi 1907, Hulluus kylässä
Teatterit: Vaahteramäen Eemeli, Robin Hood, Peppi Pitkätossu, Suomen Hevonen, Suomenhevosen tarina
Metsätöitä: Haukivuori, Sipoo Ohkola, Heinola. Kevättöitä: Ohkola, Lepsämä, Jämsä, Kumpula, Syystöitä: Ohkola, Heinätyö Sauvo. Lukuisia perinnenäytöksiä, kyntöä, niittoa, valjastusta ym.
Kursseja ja työhyvinvointia yksityisille, yhdistyksille, firmoille. Töitä luomutiloilla esim. Kumpulan kasvitarhan kaikki palstat jo vuosia. Satoja ajelutuksia vuosien aikana tapahtumissa, vanhainkodeilla, joulukadut, kehitysvammaiset, päiväkodit, viljelykset, häät, hautajaiset, eläkkeelle siirtymiset. Vammaisratsastusta, talutusratsastusta jne., ystävähevostoimintaa sekä lukuisia muita hyväntekeväisyyskohteita esim. Ohkolan laskiaiset vuodesta 2004 lähtien
Uuras jatkaa edelleen työtään hevosavusteisessa toiminnassa viikoittain
Uuraksen voi tavata Vermossa 13.8. Ilmaistapahtumassa on tarjolla 115-vuotiaan suomenhevosen kantakirjan kunniaksi kansallisrotumme monipuolisuutta esittelevää ohjelmaa.
Teksti: Neena Kuukasjärvi Mikkola
Kuvat: Tanja Lundstenin kotialbumi ellei toisin mainita
Suomenhevosen työkäyttö on ainutlaatuista elävää perintöä – tervetuloa seuraamaan suomenhevosten Työmestaruus 2022 -kilpailuja 23.7. joko paikan päälle Joutsan raviradalle tai Suomen Hippoksen Youtube-kanavalle!