Hyppää sisältöön

Hevosalan yhteisessä Kummihevonen-kampanjassa hevosiloa levittää 150 hevosta

Hevosalan järjestöjen koordinoima Kummihevonen-kampanja on vapaaehtoistyökampanja, jossa mukaan ilmoittautuneet kummihevoset tuovat iloa niin vanhainkoteihin, lastentarhoihin, kouluihin kuin yrityksiin. Kummihevoset vierailevat tervehtimässä kummejaan ja lähettävät kampanjan ajan tervehdyksiä arjestaan.

Syyskuun loppuun mennessä kampanjaan on lähtenyt mukaan 150 hevosta ympäri Suomea. Mukana on niin kilpailevia ratsuja ja ravihevosia, ratsastuskoulun tuntihevosia, terapiahevosia, työhevosia sekä harrastehevosia ja -poneja.

”Hevosalan kirjo on laaja ja se näkyy ilahduttavasti myös kummihevosissa. Kampanja tuo näkyväksi sen kaiken hyvän, jota hevoset meille ihmisille antavat ja avaa hevosten arkea sitä vielä tuntemattomille”, kertoo kampanjaa koordinoiva Erja Mattila Hippolis ry:stä.

Kampanjan tavoitteena on tuoda hevonen ja sen hyvinvointivaikutukset lähelle myös heitä, joille hevonen on vielä vieraampi. Vuonna 2023 teetetyn hevosalan vaikuttavuusanalyysin* mukaan hevosella on vaikutusta esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyyn ja toimintakyvyn lisäämiseen ja tätä kautta hevostoiminta voi olla osaltaan ratkaisemassa myös yhteiskunnan hyvinvointihaasteita.

”Hevonen ei syrji, ja se kohtaa meistä jokaisen juuri sellaisena kuin olemme. Me hevosihmiset tiedämme, kuinka voimakas vaikutus pelkällä hevosen läsnäololla ja vuorovaikutuksella voi olla hyvinvointiimme ja tämän kokemuksen haluamme kampanjan myötä tarjota myös muille”, Mattila jatkaa.

Kampanja jatkuu koko loppuvuoden ajan nyt mukaan lähteneiden kummihevosten voimin.

”Jo nyt saatu palaute on ollut pelkästään positiivista. Kummikohteet ovat lähteneet mielellään kampanjaan mukaan – onhan oma kummihevonen jotain ainutlaatuista ja tuo positiivista vaihtelua arkeen”, Mattila kuvailee .

Kummihevosten kuulumisia voi katsella somessa #kummihevonen-tunnisteella. Kampanjan mahdollistavat Hippolis, Suomen Hippos ja Suomen Ratsastajainliitto.

Lisätietoja:
Erja Mattila, erja.mattila@hippolis.fi p. 045 111 7754 – Hippolis ry

*Hevosalan vaikuttavuusanalyysi 2023 / Gaia Consulting