Hyppää sisältöön

Hevosen hyvä hoito

Eläinsuojelulaki määrää hevosen hoidon minimivaatimukset. Hevonen ruokitaan vähintään kolme kertaa päivässä säännöllisin ruokintavälein, ja sillä tulee olla puhdasta juomavettä vapaasti tarjolla. Hevosen on päästävä päivittäin tarhaan jaloittelemaan, mielellään lajitovereiden seurassa.

Hevosen päivittäiseen hoitoon kuuluvat harjaus, kavioiden puhdistus ja terveydentilan seuranta, varusteiden kunnossapito sekä karsinan puhdistus. Hevosen peseminen tai huuhtelu vedellä on perusteltua, jos hevonen on hikinen tai likainen. Hevosen loimituksen tarve arvioidaan hevoskohtaisesti, sääolosuhteet huomioiden.

Kengityksestä, kavioiden vuolusta, loishäädöstä, hampaiden raspauksesta ja mahdollisista rokotuksista huolehtiminen on perusasia kaikkien hevosten kohdalla.

Oman eläinlääkärin kanssa kannattaa tehdä tallikohtainen terveydenhoitosuunnitelma, joka pitäisi sisällään ainakin sisäloislääkitys-, rokotus- ja raspausohjelman.

Hevosta tulee lääkitä vain eläinlääkärin antamien ohjeiden mukaisesti. Kaikki hevoselle annetut lääkitykset, myös loishäädöt ja rokotukset, kirjataan ylös, ja kirjanpitoa on helppo tehdä esimerkiksi Oma Tallin sähköisen lääkekirjanpidon avulla.

Sähköisen lääkekirjanpidon järjestelmä löytää henkilön omistamat, valmentamat ja hoitamat hevoset, ja järjestelmään voi hevoskohtaisesti syöttää hevoselle annetut lääkkeet ja lääkekuurit. Järjestelmään voi niin ikään syöttää myös muut hoidot, kuten vaikkapa loishäädöt, hieronnat ja kengitykset. Kilpahevosten lisäksi myös harrastehevosen kohdalla yhteen sovellukseen koottu lääkekirjanpito sujuvoittaa terveydenhoitorutiineja, ja yhdestä paikasta löytyvät lääkintätiedot ovat tärkeitä myös hevosen loppusijoitusta suunnitellessa, sillä myös teurastamot edellyttävät lääkekirjanpitoa.

  • Hevonen on sopeutunut syömään pieniä määriä rehua kerrallaan ja liian harvat ruokintakerrat huonontavat sen hyvinvointia. Myös liian väkirehuvaltainen ruokinta on hevoselle epäluonnollista. Ruokinnan suunnitteluun kannattaakin panostaa, sillä ruokinnan vaikutuksilla voidaan vaikuttaa terveyden ja hyvinvinnin lisäksi muun muassa hevosen kasvuun, urheiluhevosen suorituksiin sekä harrastehevosen käyttöikään.

    Hevosta ei saa ruokkia välittömästi rasituksen jälkeen tai ennen sitä, vaan valmennusajat on sovitettava hevosen ruokinta-aikojen mukaan. Ruokinnan muutokset tehdään varovasti asteittain ja uuteen rehuun siirtymisen tulisi kestää 1–2 viikkoa.

    Hevosen rehuannos kootaan vastaamaan sen ravinnontarvetta, joka vaihtelee muun muassa hevosen käytön mukaan. Tärkein rehu on aina hyvälaatuinen heinä.

    Hevosen perusrehut jaetaan karkea- ja väkirehuihin. Karkearehuja ovat laidunruoho, säilöheinä ja kuiva heinä. Väkirehuista yleisin on kaura, jonka lisäksi väkirehuihin luetaan esimerkiksi sokeripitoiset melassi ja melassileike sekä kasviöljyt. Markkinoilla on saatavana myös teollisia väkirehuja, jotka ovat joko täysrehuja tai tiivisteitä. Tarpeen mukaan hevoselle annetaan myös kivennäis-, vitamiini- ja suolalisää.

    Jotta hevoselle voidaan määritellä optimaalinen ruokinta, suunnittelun apuna on hyödyllistä käyttää rehuista tehtyjä rehuanalyysejä sekä ruokintalaskureita. Erityisesti kilpahevosen, raskasta työtä tekevän hevosen, varsan ja siitostamman perusrehuja joudutaan usein täydentämään lisäenergialla tai -valkuaisella sekä kivennäisillä ja vitamiineilla.

    Ruokinnan lisäksi hevosen hyvinvoinnissa tärkeässä roolissa on vesi. Riittävä vedensaanti on tärkeää ruuansulatuselimistön toiminnan, nestetasapainon säätelyn sekä suorituskyvyn kannalta. Hevosen päivittäinen vedentarve on useita kymmeniä litroja vuorokaudessa.

    Ruokintaan liittyviä sairauksia

    Hevonen on muita eläimiä alttiimpi ruuansulatuskanavan sairauksille, joiden yleisnimitys on ähky. Ähky voi aiheutua esimerkiksi ummetuksesta tai kaasun keräytymisestä suolistoon. Parasta ennaltaehkäisyä on ruokinta hyvälaatuisilla rehuilla energiantarpeen mukaan, ja erityisesti äkillisiä ruokinnanmuutoksia tulee välttää. Ähkyjä esiintyy eniten syksyllä ja talven pakkasilla.

    Liikalihavuus ja liiallinen energiansaanti altistavat hevosta kaviokuumeelle, joka on erittäin kivulias sairaus. Kaviokuume ilmenee tavallisimmin etukavioissa, jotka ovat lämpimät johtuen kavion sisäisestä verenkiertohäiriöstä.

    Muita liiallisen energiansaannin aiheuttamia oireita ja sairauksia ovat lihasjäykkyys ja -kipu sekä lannehalvaus. Ruokinnalla on merkitystä myös esimerkiksi mahahaavan ennaltaehkäisyssä.

  • Eläinsuojelulaki velvoittaa huolehtimaan hevosen päivittäisestä ulkoilusta ja liikunnasta. Toisaalta se myös kieltää hevosen liiallisen rasittamisen.

    Hevosen liikuttamisen on oltava säännöllistä ja suunniteltua, ja lepopäivät tai -jaksot kuuluvat aina asiaan, kuten myös riittävän vaihteleva liikunta. Hevosen valmentamisessa jokaisen harjoituksen tulisi tähdätä tietyn ominaisuuden kehittämiseen ja rasituksen tulee kasvaa asteittain niin, että lihaksille ja jänteille jää aikaa vahvistua. Vammoja ehkäisee myös harjoitusalustojen oikeanlainen pohja sekä sopivat suojat ja varusteet.

    Terve ja normaalisti kehittynyt varsa opetetaan tavallisimmin ajolle 1,5-vuotissyksyllä ja ratsastukseen 3-vuotiaana. Opetusvaihe ei ole varsinaista valmennusta, vaan toistoihin perustuvaa lyhytkestoista uusien asioiden opettelua. Opetuksen jälkeen hevosen valmentaminen alkaa peruskuntokaudella, joka on erityisen tärkeä varsojen ja nuorten hevosten tuki- ja liikuntaelimistön kehitykselle. Peruskestävyyden ja perusvoiman hankkimisen jälkeen mukaan tulevat lajityypilliset harjoitteet.

  • Hevosen kaviot puhdistetaan päivittäin. Samalla tarkistetaan niiden kunto ja mahdollisten kenkien kiinnitys. Säännöllinen liikunta ja puhdas karsina ovat perusteita kavioiden kunnossa pysymiselle. Kavioiden kasvaminen liian pitkäksi tai niiden liiallinen tai epätasainen kuluminen aiheuttavat hevoselle mm. kipua ja jalan asentovirheitä. Jalan asentovirheet aiheuttavat pahimmillaan vammoja jänteille ja nivelille.

    Kavion kasvu on yksilöllistä, mutta kavion ja kengän kulumiseen vaikuttaa pohja, jolla hevonen oleskelee ja liikkuu. Tavallisesti kavio vaatii vuolemista ja kengitystä noin 4–8 viikon välein. On tärkeää, että hevosen kavioiden hoito aloitetaan heti varsaiässä, jotta varsan jalka-asennot ja jalkojen luusto kehittyvät normaalisti. Samalla varsa tottuu kavioiden käsittelyyn. Pääsääntöisesti säännöllisessä käytössä olevilla hevosilla ja poneilla käytetään kenkiä, jotta estetään kavioiden liiallinen kuluminen. Jäisellä kelillä hevosen liukastelua vähentävät kenkiin kierrettävät hokit, ja lumen paakkuuntumista kavioihin estävät ns. tilsakumit.

  • Hevosen perusterveydenhoitoon kuuluu päivittäisen hoidon yhteydessä terveydentilan tarkastus. Ainakin kilpahevosilta lämpö on hyvä mitata päivittäin, jotta hevosen sairastuminen havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hevosen normaalilämpö on noin 37–38 °C.

    Kaikki hevoset on syytä rokottaa jäykkäkouristusta eli tetanusta vastaan. Lisäksi kaikkien Suomen raveissa kilpailevien hevosten ja ponien tulee olla rokotettuja hevosinfluenssaa vastaan. Hevoselle annetut rokotukset merkitään hevospassiin, joka kulkee hevosen mukana kilpailuissa. Rokotusmerkinnästä täytyy ilmetä rokotuspäivämäärä, käytetyn rokotteen nimi ja eläinlääkärin nimi ja allekirjoitus. Lisäksi rokotustiedot tallennetaan Heppa-järjestelmään. Kilpailevia ravihevosia koskevat rokotusmääräykset voi tarkistaa Ravihevosen lääkitys -sivulta ja kilpailevia ratsuja koskevat tiedot Suomen Ratsastajainliitosta.

    Aikuisen hevosen hampaat vaativat säännöllistä hoitoa. Hampaisiin saattaa muodostua hammaspiikkejä, jotka vaikeuttavat syömistä tai aiheuttavat kipua. Yli kaksivuotiaiden hevosten hampaat tulisi tarkistaa vähintään kerran vuodessa ja raspata tarvittaessa. Jos hevosella on purentavirheitä, voi raspaus olla tarpeen huomattavasti useamminkin.

  • Sisäloisia vastaan annetaan ns. matolääkkeitä. Lääkitysohjeet vaihtelevat riippuen mm. hevosen iästä ja vallitsevista olosuhteista. Loisten vastustuskyky loislääkkeitä kohtaan lisääntyy hurjaa vauhtia eikä hevosille ole olemassa enää yhtään matolääkettä joka tehoaisi varmasti kaikkiin sisäloisiin. Talliin tulevat uudet hevoset sekä tallissa vierailevat hevoset ovat tärkeässä roolissa resistenttien eli matolääkkeille vastustuskykyisten loiskantojen leviämisessä.

    Hevosen elinympäristö tulee pitää sellaisena, että loisilla on huonot mahdollisuudet levitä. Hevosten karsinat puhdistetaan lannasta päivittäin, minkä lisäksi laidun- ja tarhahygienialla on suuri merkitys sisäloistartuntojen torjunnassa. Talli on hyvä pestä ja desinfioida kerran vuodessa.

    Hevosille muodostuu yleensä iän myötä jonkinasteista vastustuskykyä loisia vastaan ja aikuisista hevosista suuri osa pystyykin pitämään loistartunnat kurissa oman vastustuskykynsä ansiosta. Suolinkaisia vastaan vastustuskyky alkaa muodostua 6 kk:n iässä ja yli vuoden ikäisillä hevosilla immuniteetti on usein jo hyvä. Suolinkainen onkin harvinainen yli neljävuotiailla hevosilla. Pieniä sukkulamatoja vastaan immuniteetin muodostuminen ei ole yhtä selkeää ja niitä voikin esiintyä kaiken ikäisillä hevosilla.

    Tärkeä osa hevosten loiskontrollia on tartuntojen vastustus. Resistenssin lisääntymisen ehkäisemiseksi turhia matolääkityksiä pitää välttää. Tutkimuksissa on osoitettu että suurin osa aikuisista hevosista pärjäisi todennäköisesti kokonaan ilman matolääkityksiä.

    Hevosen elinympäristö tulee pitää sellaisena, että loisilla on huonot mahdollisuudet levitä. Lantojen kerääminen tarhoista ja laitumilta vähentää hevosten tartuntapainetta merkittävästi. Varsomiskarsinoiden ja varsapihattojen säännöllinen pesu ja desinfiointi vähentävät suolinkaistartuntoja. Laidunalaa täytyy olla riittävästi per hevonen ja laitumia tulee hoitaa ja kierrättää säännöllisesti. Varsat ja nuoret hevoset kannattaa laittaa mahdollisimman puhtaille laitumille.